Nokia vältti Yhdysvaltojen tuontikiellon

Tärkeä voitto Qualcommista
Nokia vältti Yhdysvaltojen tuontikiellon

Nokia on voittanut yhden erän pitkästä, kalliista ja raskaasta oikeustaistostaan Qualcommia vastaan. Yhdysvaltojen kauppakomissio päätti, ettei Nokia ole rikkonut kolmea Qualcommin patenttia. Päätös oli Nokialle tärkeä voitto, sillä vastakkainen päätös olisi tietänyt isoja ongelmia.

Qualcomm sai itse maistaa kesäkuussa mitä ITC:n vastakkainen päätös voi merkitä. Qualcommin siruja sisältäville puhelimille asetettiin tuontikielto Yhdysvaltoihin, kun niiden todettiin rikkovan Broadcommin patentteja.

Qualcomm yritti nyt samaa Nokialle. Se syytti Nokian rikkovan kolmea Qualcommin kännykkätekniikkaan liittyvää patenttia, ja vaati Nokian kännyköille tuontikieltoa.

Sota ei osoita laantumisen merkkejä

International Trade Comissionin tuomari päätti, ettei Nokia riko Qualcommin mainitsemia patentteja. Tuontikiellon vaatimus hylättiin.

Qualcomm kertoo valittavansa päätöksestä eteenpäin ITC:ssä.

Nokian ja Qualcommin patenttien ristiinlisensointisopimus umpeutui huhtikuussa. Varsinkin sen jälkeen yhtiöt ovat suoltaneet oikeusjuttuja toisiaan vastaan jo ainakin kolmella mantereella. Oikeusjutuilla pyritään vahvistamaan yhtiöiden asemaa neuvotteluissa.

Nokia maksaa Qualcommille jatkuvasti satojen miljoonien lisenssimaksuja kännykkäpatenteista, mutta maksuja yritetään saada alemmalle tasolle.

Tagit: Nokia, Qualcomm
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös