Nokialle ulkomaalainen teknologiajohtaja

Bob Iannucci seuraa Tero Ojanperää
Nokialle ulkomaalainen teknologiajohtaja

Nokian tutkimuskeskuksen johtajana pari vuotta toiminut amerikkalainen Bob Iannucci (51) nousee Nokian ensimmäiseksi ulkomaalaiseksi teknologiajohtajaksi ja Tero Ojanperän (41) seuraajaksi. Kahden tohtoritutkinnon ja viiden patentin Iannucci on näyttänyt nopeasti osaamisensa Nokian avainhenkilöiden joukossa.

Arvostetusta MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) yliopistosta valmistuneella Iannuccilla on tohtorin tutkinnot sähköelektroniikassa ja tietotekniikassa sekä kaksi alempaa korkeakoulututkintoa.

Nokian johtoon on muutenkin yltänyt jo muitakin kuin suomalaisia. Amerikkalainen Mary McDowell (43) on toiminut yritysratkaisujen johtajana. Hänestä tulee uudessa organisaatiossa muun muassa strategiasta ja tutkimuskeskuksesta vastaava kehitysjohtaja. McDowell on johtokunnan jäsen. Muutoin Nokia on pitänyt toistaiseksi kännykkäbisneksen ylimmät johtajan paikat tiiviisti suomalaisten käsissä.

Amerikkalaisjohtajasta lienee apua Nokialle USA:ssa, jossa yhtiö yrittää nostaa markkinaosuutensa takaisin ensimmäiselle sijalle. Nokia on pudonnut Yhdysvalloissa neljänneksi Motorolan, Samsungin ja LG:n jälkeen, 28 prosentin markkinaosuudesta reiluun 10 prosenttiin.

Koko organisaatio uuteen uskoon

Bob Iannucci on toiminut aiemmin johtotehtävissä muun muassa IBM:ssä ja ennen Nokiaa Compaqissa vuosina 1995–2001. Hänet nimitettiin Nokian tutkimuskeskuksen johtajaksi vuonna 2004.

Iannucci ei kuitenkaan teknologiajohtajan tittelistä huolimatta nouse vielä Nokian johtokuntaan. Teknologiajohtajan vaihtumiseen ei liity dramatiikkaa. Nokia tiedotti jo kesäkuussa, että nykyisestä teknologiajohtajasta Tero Ojanperästä tulee ensi vuoden alussa organisaatiomuutoksen yhteydessä yhteisö- ja viihdepalveluista vastaava johtaja palveluiden ja ohjelmistojen yksiköissä.

Nokian organisaatio menee täysin uusiksi ensi vuoden alusta alkaen, kun yhtiö lähtee hakemaan kasvua internet- ja sisältöbisneksistä. Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on sanonut, että kartoista, navigoinnista, musiikista, peleistä ja web-palveluista tavoitellaan miljardibisnestä tulevina vuosina. Tarkkaa tavoiteaikataulua ei ole asetettu tai ainakaan julki annettu.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös