Nokian markkinaosuus laski Suomessa
Nokia 3310 oli edelleen käytetyin kännykkä syyskuussa 2006.
Teknillisen korkeakoulun ja operaattoreiden yhteistyössä tekemän tutkimuksen mukaan Nokian kännyköiden osuus mobiiliverkoissa laski Suomessa viime vuonna edellisvuoteen nähden. TKK:n kokoamien tulosten perusteella Nokian osuus päätelaitteista oli edelleen huima 80 prosenttia.
Vuotta aiemmin Nokian kännyköiden osuus oli samassa mittauksessa vielä 87 prosenttia.
Dataliikenteen ja päätelaitteiden mittaus tehtiin DNA:n, Elisan ja Soneran kännykkäverkoissa syyskuussa 2006 ja 2005. Mittaus kattoi yhteensä noin neljä miljoonaa kännykkäliittymää näissä verkoissa.
Toiseksi eniten verkoissa oli Samsungin kännyköitä. Samsungin osuus kasvoi kahdesta kolmeen prosenttiin. Kolmas on edelleen Siemens, jonka osuus tosin laski viidestä kolmeen prosenttiin. Benq-Mobilelle siirtymisen jälkeen yhtiö ei ole tuonut juuri uusia kännyköitä Suomeen.
Markkinaosuuttaan kasvatti myös Sony Ericsson, jonka osuus parani prosentista kahteen. Viidenneksi tullut Motorola paransi puolesta prosentista prosenttiin.
Mahdollista epätarkkuutta mittaukseen aiheuttaa se, että noin 10 prosenttia päätelaitteista ei tunnistettu. Ne ovat tutkija Antero Kiven mukaan todennäköisesti aivan uusimpia kännyköitä, joita ei ole vielä lisätty IMEI-koodiin perustuvaan tietokantaan.
S60 jyrää älypuhelimissa
12 prosenttia päätelaitteista tulkittiin mittauksessa älypuhelimiksi. Vuotta aiemmin osuus oli kuutisen prosenttia.
Näistä Symbian S60:n osuus oli viime vuonna 72 prosenttia, Symbian Series 80:n (kommunikaattorit) 26 prosenttia ja Symbian UIQ:n (Motorola / Sony Ericsson) prosentti. Microsoftin Windows Mobilen osuus jäi 0,4 prosenttiin. Vuotta aiemmin Windows Mobilen osuus oli verkoissa vasta 0,1 prosenttia.
Nokia 3310 on edelleen yleisin
Vaikka kännykät olivat viime vuonna hieman nykyaikaisempia kuin toissavuonna, suosituin kännykkä oli edelleen Nokia 3310. Suosituin edistynyt malli oli Nokia N70. Nokian kännyköitä oli muutenkin ensimmäiset 35 sijaa. Kännykät olivat viime vuonna keskimäärin 2,6 vuotta markkinoilla olleita (julkistuksesta lähtien laskettuna) malleja, kun vuotta aiemmin luku oli 2,9 vuotta.
Tarkemmat tulokset mobiilidatan käytöstä, liikennemääristä ja päätelaitteista ovat luettavissa Coin-tutkimuksen nettisivuilla.
Mobiilidatan käytön yleisyyttä käsiteltiin Tietokone.fi:ssä aiemmassa uutisessa.
Samsung oli viime vuonna toiseksi suosituin kännykkämerkki tutkimuksen mukaan.








