Nokian tuotantoa Salosta Koreaan
Nokia N95 8GB -kännyköitä tuotantolinjalla Salossa, jossa valmistetaan Nokian kehittyneimpiä malleja.
Pula osaavista työntekijöistä siirtää tuotantoa Nokian Salon-tehtaalta Etelä-Koreaan. Nokia on palkannut Saloon 300 uutta työntekijää kesäkuun jälkeen, mutta tarvetta olisi ollut vielä 400:lle. Muutos ei aiheuta työpaikkojen vähentymistä Salossa.
Nokian tuotantojärjestelyistä kertoo torstain Helsingin Sanomat.
Nokian mukaan Salon tuotantolaitoksen työntekijöitä siirretään puhelintuotannon alkupäästä loppupäähän, jossa laitteita räätälöidään operaattoreille. Etelä-Koreassa taas on saatavana työvoimaa alkupään tuotantoon.
Salon tehtaalla työskentelee tällä hetkellä noin 2600 työntekijää, ja 3000 henkeä oli tavoite, jotta kaikki työt olisi saatu hoidettua.
"Tarpeeksi työntekijöitä ei Salon seudulta kerta kaikkiaan löydy. Koreassa työvoimaa on saatavilla", kerrottiin Nokiasta lehdelle.








