Nolo näppäilyvirhe katkoi Soneran nettiliittymiä

Laajakaistayhteyksiä lopetettiin ennen aikojaan
Nolo näppäilyvirhe katkoi Soneran nettiliittymiä

Soneran laajakaistajärjestelmä vikatilanteessa tehty nolo virhe on aiheuttanut sen, että Soneran laajakaistaliittymiä on katkaistu ympäri Suomea niin yrityksissä kuin kodeissakin. Koko soppa sai ilmeisesti alkunsa siitä, kun ylläpitäjä kirjoitti yhden numeron vain hieman väärin. Pienellä virheellä oli suuret seuraukset.

Sonera kertoo, että vikatilanne alkoi eilen 27.6. kello 4 aamulla kun sähkökatkoksen seurauksena rikkoutunut palvelin käynnistettiin uudelleen. Tässä yhteydessä palvelimen päivämääräksi ja kellonajaksi asettui virheellinen päivämäärä 27.7.2007. Sonera ei suoraan kerro mistä virhe johtui, mutta todennäköisesti kyseessä on ollut yksinkertaisesti ylläpitäjän ajatus- tai näppäilyvirhe.

Pieni virhe - paljon ongelmia

Pienellä virheellä oli suuret seuraukset. Kuukaudella heittänyt päivämäärä aiheutti kuukautta eteenpäin automaattisiksi ajastettujen muutostöiden etenemisen järjestelmissä ennen aikojaan. Päivämäärä korjattiin oikeaksi kello 6 aamulla. Liikkeelle ehti kuitenkin lähteä useita muutostöitä, joiden virheellisen ajoituksen korjaustyöt ovat parhaillaan käynnissä.

Osalle asiakkaista, joiden liittymä oli tarkoitus purkaa 28.6. - 26.7.2007, on purkutyö tehty jo 27.6.2007. Sonera lupaa, että laajakaista-asiakkaiden sähköpostit pystytään palauttamaan ja samoin liittymät pyritään avaamaan uudestaan mahdollisimman pian.

Joskus onni onnettomuudessa

Soneran mukaan osassa tapauksista virhe on ollut melko pieni, tai jopa myönteinen. Suuri osa ennenaikaisesti tehdyistä muutostöistä, kuten liittymien irtisanomiseen liittyvät purkutyöt, oli nimittäin ajoitettu kuun vaihteeseen. Tällaisessa tapauksessa asiakkaan liittymä on lakannut toimimasta neljä päivää aiottua aikaisemmin.

Vastaavasti osa asiakkaista on tilannut laajakaistaliittymäänsä nopeuden noston, joka on tullut voimaan ennenaikaisesti.

Tagit: Laajakaista, Virhe
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös