Novell virittää hintakisaa Vistaa vastaan
Kim Aaltonen korosti, että alkuun Linux leviää sekaympäristöissä Microsoftin käyttöjärjestelmän kanssa, ja tuen tarjoaminen tällaisille ympäristöille on tärkeää.
Novell uskoo Linuxin olevan valmis työpöydille. Konesaleihin sitä ajaa esimerkiksi virtualisointi, johon lisätään panostuksia. Novell rummuttaa Linuxin tuovan säästöjä sekä työasemissa että palvelimissa.
Maajohtaja Kim Aaltonen sanoi tänään Novellin järjestämässä seminaarissa Helsingissä, että Suomessa on jo muutamia asiakkaita, joiden koko it-ympäristö on Linuxissa palvelimista työasemiin. Kim Aaltonen uskoo, että isoja käytöönottoja työasemapuolella nähdään vuoden parin sisään, ja uusia pilotteja alkaa jo ehkä tänä vuonna.
Aiemmin tänään julkistettiin Suse Linux Enterprise 10 -alustan Service Pack 1 -päivitys, joka tuo merkittäviä uudistuksia työasema- ja palvelinympäristöihin, muun muassa Xen-virtualisoinnin myös työasemiin. Päivityksen odotetaan tulevan saataville toukokuussa.
Uusi työasemaversio tarjoaa myös laajennetun ajuri- ja laitetuen, uusia turvallisuustoimintoja, parannetut multimediaominaisuudet, sormenjäljen lukijan tuen ja parannetun tablet-pc-tuen.
"Siinä voiko Linux päästä työpöydälle, päädytään siihen millaiset palvelut ja ratkaisut ovat saatavana", Kim Aaltonen sanoi ja viittasi esimerkiksi tukeen ja ylläpitoon.
Hintasota MS Officen ja Vistan kanssa
Linux-asiantuntija Peter Andersson Novellilta sanoi, että Novell pystyy auttamaan yritysten it-haasteiden kanssa. "Tärkein haaste on työasemien ylläpitämisen kustannus. Toinen on yhteen toimittajaan sitoutuminen. Me haluamme viestiä, että ostaessasi uuden koneen, valinnanvaraa on olemassa."
Anderson heitti, että Novellin laskelmien mukaan Windows Vista tulisi 23 kertaa Novellin Suse Linuxia kalliimmaksi kokonaiskuluiltaan, kun lasketaan ohjelmisto, ylläpito ja palvelimet. "90 prosenttia Vistan ominaisuuksista 10 prosentilla sen hinnasta", Anderson väläytti. Microsoftin ja Novellin yhteistyö ei siis ole lopettanut kilpailua.
Novell neuvoo organisaatioita aloittamaan Linuxin työasemaprojektit ensin teknisesti edistyneistä käyttäjistä ja yksinkertaisia sekä toistuvia töitä tekevistä työntekijöistä. Haastavimpia ovat toimistotyöntekijät, jotka käyttävät monipuolisesti Microsoftin ohjelmistoja, kuten Exceliä.
Virtualisointi entistä tärkeämmäksi
Palvelinpuolella uudistuksia on niin ikään esimerkiksi virtualisoinnin hallinnassa ja Apparmor-turvatyökalussa. Peter Anderson sanoi, että Novell tarjoaa vielä tänä keväänä virtualisoinnin ominaisuudet, jotka Windows Longhorn saattaa tuoda vasta vuoden, kahden päästä.
Tähän kuuluu esimerkiksi se, että sovellukset tunnistavat, milloin niitä ajetaan virtualisoidussa ympäristössä (paravirtualisation).
"Näyttää siltä, että kaikki uudet innovaatiot tulevat avoimen koodin ohjelmista", Kim Aaltonen hehkutti ja ja tiivisti päivän seminaarin. "Linux on valmis työpöydille. Linux on valmis konesaleihin. Oletteko te valmiita?"
Novell esittelee Suse Linuxin uudistuksia ja kaupallisia avoimen koodin ohjelmistojen kehitysnäkymiä Brainshare-konferenssissa USA:ssa ja Euroopassa Open Enterprise -seminaareissa, jotka kiertävät 10 muussakin maassa. Myös AMD:n ja IBM:n tukema tilaisuus järjestettiin tänään Helsingissä.
Linux-asiantuntija Peter Andersson demosi it-päättäjille Suse Enterprise Linuxin palvelin- ja työasemaversioiden ominaisuuksia Helsingissä.
Linux-asiantuntija Peter Andersson demosi it-päättäjille Suse Enterprise Linuxin palvelin- ja työasemaversioiden ominaisuuksia Helsingissä.








