Nuorilla vankka usko nettitaitoihinsa
Nuoria ei netissä pelota, suurin osa taitaa mielestään internetin turvallisen käytön. Tietoturvapäivä-hankkeen tiimoilta on tehty kyselytutkimus, johon vastasi yli 18 000 suomalaisnuorta. Itseään taitamattomina piti ainoastaan kaksi prosenttia vastaajista, kun yli 90 prosenttia osaa mielestään käyttää nettiä turvallisesti.
Numeroita tutkittaessa kannattanee pitää mielessä, että suurin osa suomalaisista autoilijoista on mielestään keskitasoa parempia. Kysely tehtiin Habbo Hotellin ja Irc-Gallerian käyttäjien parissa.
Suurin osa vastaajista kertoo tietävänsä riittävästi henkilötietojensa antamisesta verkossa tai netissä tapaamansa ihmisen tapaamisesta kasvokkain. Useimmiten tietojen vaillinaisuus tunnustettiin, kun esille otettiin vertaisverkkojen käyttö, virusturva ja nettiostaminen.
72 prosenttia nuorista sanoo keskustelevansa netin käytöstä vanhempiensa kanssa joskus tai aika usein, 7 prosenttia ei koskaan. Nuorten mielestä vanhemmat tarvitsisivat lisää tietoa nuorten käyttämistä verkkopalveluista, verkkokaverin tapaamisesta oikeassa elämässä ja kuvien julkaisemisesta internetissä.
Tietoturvapäivä hyödyksi
Tietoturvapäivä 2007 -hanke teetti keväällä myös toisen kyselyn, jossa tutkailtiin kouluväen mietteitä teemapäivästä. Siihen vastasi nelisensataa peruskoulun opettajaa ja rehtoria. Tällä taholla oltiin sitä mieltä, että tarpeellisinta tietoa oppilaiden kannalta ovat henkilötietojen antamiseen ja nettikäyttäytymiseen liittyvät asiat.
Tietoturvapäivää pidettiin yleisesti hyödyllisenä ja sen järjestämisen toivottiin jatkuvan edelleen. Ensi vuonna Tietoturvapäivää vietetään 12. helmikuuta. Sen suunnittelutyö on jo käynnistynyt ja tulevia painotuksia pohdittaessa hyödynnetään kyselyiden tuloksia ja opettajilta tulleita kehitysehdotuksia.
Tänä vuonna Tietoturvapäivän yhteydessä julkistettiin uudistettu Netiketti sekä Nuorten Netiketti.








