Ohjelmoijat syrjivät uutta Linux-lisenssiä

Gplv3 ei ole saanut nostetta
Ohjelmoijat syrjivät uutta Linux-lisenssiä

Linuxissa ja lukuisissa muissa avoimen lähdekoodin sovelluksissa käytetyn gpl-lisenssin uutta versiota vieroksutaan, kertoo tuore tutkimus. Gpl-lisenssin versio 3 on avoimuuden tiukka puolustaja, mutta juuri se näyttää hiertävän kehittäjiä. Käyttöluvut ovat hämmästyttävän pieniä.

Tutkimusyhtiö Evans Datan tuore selvitys kertoo, että vain 6 prosenttia avoimen lähdekoodin kehittäjistä on siirtynyt gplv3-lisenssiin. Kaksi kolmasosaa vastaajista sanoi, ettei uuteen lisenssiin olla siirtymässä ainakaan vuoteen. 43 prosenttia osasi heti sanoa, ettei uutta lisenssiä tulla käyttämään ikinä.

Tiukat rajoitukset jakavat kehittäjät kahtia

Vielä selvempi osoitus asenteista oli se, että gplv3:a käyttävää projektia saatettaisiin hyljeksiä. Niitä, jotka olisivat vähemmän innokkaita liittymään gplv3:n siirtyneeseen projektiin, oli kaksi kertaa enemmän kuin sellaisia, joille se olisi myönteinen asia.

Selvityksessä asiaa kysyttiin noin 380 open source -kehittäjältä. Evansin mukaan gplv3:n tiukat rajoitukset ovat jakaneet kehittäjäkunnan melko tarkkaan kahtia.

Toisten mielestä on hyvä, että open source -ohjelmia käyttäville yrityksille asetetaan tiukat rajoitukset esimerkiksi oikeusjutuista ohjelmistopatenttien yhteydessä. Uusi lisenssi myös rajoittaa drm-estojen käyttöä esimerkiksi digitaalisessa viihteessä. Toinen puoli kehittäjistä ajattelee, että uusi lisenssi on parempi kuin vanha.

Tagit: Gpl
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös