Operaattorit nenilleen sisällöntarjonnassa
Perinteiset puhelinoperaattorit menettävät otettaan markkinoista lähivuosina. Tutkimuslaitos Gartner arvioi, että peräti 80 prosenttia operaattoreista epäonnistuu pyrkimyksissään muuntautua pelkistä liikenteen välittäjistä moderneiksi sisällöntarjoajiksi.
Gartnerin analyytikkojen mukaan Applen, Nokian ja Googlen kaltaisilla yrityksillä on paljon tuntumaa kuluttajakenttään ja ne ovat nopeita tuomaan uusia liiketoimintamalleja. Operaattorit yrittävät päästä saman aallon harjalle, mutta suurimmalta osalta tämä epäonnistuu.
"Harvat onnistujat ovat niitä, jotka kykenevät luomaan asiakaslähtöisiä palveluita. Esimerkki tällaisesta voisi olla vaikkapa vuorovaikutteinen tv, jossa katsojat voivat rupatella keskenään verkossa samalla kun katselevat suosikkiohjelmiaan", tutkimusjohtaja Martin Gutberlet mainitsee.
Tekniikka ei kiinnosta
Operaattoreille antaa jonkin verran etumatkaa se seikka, että viestintäverkot ovat niiden käsissä. Haastajilla on kuitenkin muita avuja, ne osaavat paketoida tarjontansa houkuttelevammin.
"Apple ja Google ovat osoittaneet, että kolme uutta avaintekijää ratkaisevat pelin. Ne ovat luottamus, käytettävyys ja kiehtovat käyttökokemukset. Kun palveluun luotetaan, sen tarjoaja pääsee osaksi asiakkaan elämää. Ja kiehtovuus puolestaan luo kuluttajauskollisuutta", Gutberlet selittää.
Takuuvarma keino hävitä peli on lähestyä asiakkaita tekniikka edellä ja tarjota näille jotakin, mitä ei ymmärretä eikä siis haluta käyttää.
Gartner ennustaa, että joka toinen maailman 20 suurimmasta operaattorista pyrkii viiden seuraavan vuoden aikana laajentamaan tonttiaan viihteeseen, mainontaan ja ulkoistuspalveluihin, mutta yli puolet epäonnistuu tässä. "Menestyäkseen operaattoreiden kannattaisi käyttää hyväksi omia vahvoja puoliaan, kuten laskutusta, tunnistautumista sekä palvelun laatua, ja etsiä sitten sopivia kumppaneita tarjontaa täydentämään", Martin Gutberlet neuvoo.








