Opiskelijoiden aivot taistelemaan
Edellisen Japanissa pidetyn finaalin voitti Varsovan yliopiston joukkue.
Maailman opiskelijoilla on mahdollisuus ottaa mittaa toisistaan ohjelmistotaidoissa "Battle of Brains" -ohjelmointikilpailussa. Kilpailun odotetaan keräävän kymmeniätuhansia osanottajia yli 80 yliopistosta ympäri maailman.
Kilpailun järjestää ACM-järjestö (Association for Computing Machinery) yhteistyössä IBM:n kanssa. Sillä on pitkät perinteet, sillä nyt järjestettävä kisa on jo kolmaskymmenestoinen.
Kolmihenkisten joukkueiden on ratkaistava viidessä tunnissa erilaisia avoimeen teknologiaan liittyviä ohjelmointitehtäviä. Parhaillaan ovat käynnissä aluekarsinnat.
Mahdollisten suomalaisosanottajien välietappina on marraskuussa Hollannissa järjestettävä Luoteis-Euroopan kilpailu, johon mukaan yrittävät lisäksi muun muassa ruotsalaiset, saksalaiset ja britit. Kanadassa pidettävän loppukilpailun aika on huhtikuussa. Edellisellä kerralla voiton vei puolalainen kolmikko.
"It-alan seuraavan sukupolven johtajilla on oltava tukeva ymmärrys sekä teknologiasta että liiketoiminnasta, jotta he voivat vaikuttaa myönteisesti yhteiskunnan kehitykseen. Siksi pidämme yhteistyötä korkeakoulujen kanssa erittäin tärkeänä", IBM:n ohjelmistoryhmän strategiajohtaja Doug Heintzman selittää.
"Kilpailun kautta haastetaan opiskelijoita vapauttamaan kykynsä, jotta heistä voi kehittyä ajattelun mestareita, jotka kykenevät ratkomaan ihmiskunnan nykyisiä ja tulevia ongelmia", toteaa puolestaan Baylorin yliopiston professori Bill Poucher.








