OPM:n valta kapenee tekijänoikeuksissa
Valta tekijänoikeuksissa siirtyy enemmän valtioneuvostolle.
Kiista tekijänoikeuksien ja tekijänoikeuslain tulevaisuudesta on hetkeksi päättynyt, kun hallituksen epävirallinen työryhmä päätti jättää tekijänoikeusasiat opetusministeriöön. Muutoksia on kuitenkin tulossa tekijänoikeustoimikunnan kokoonpanoon ja hyvitysmaksuista päättämiseen. Tekijänoikauslain muutostarpeet luvataan myös selvittää.
Kiistely tekijänoikeuksien kohtalosta kiteytyi siihen, että elinkeinoelämä ja viestintäalan yritykset halusivat siirtää tekijänoikeudet kokonaisuudessaan uuteen elinkeinoministeriöön eli ensi vuonna aloittavaan niin sanottuun superministeriöön. Tekijänoikeusjärjestöt sekä kulttuurin ja taiteen tekijät taas halusivat pitää valmistelutyön opetusministeriössä. Tavallisten kuluttajien mielipidettä ei edustanut kukaan.
Tekijänoikeudet jäävät siis OPM:öön, mutta tekijänoikeustoimikunnan puheenjohtajaksi nimitetään vuoden 2008 alkaen "puolueeton asiantunteva henkilö", kuten akateemisen maailman edustaja.
Uudistuksia tekijänoikeuslakiin harkitaan
Laiin valmistelua johtaa opetusministeriö työryhmässä, jossa on "asianmukainen edustus eri tahoilta". Eri hallinnonalojen näkökulmien tuomiseksi valmisteluun perustetaan ministereistä koostuva ryhmä.
Lisäksi kerran vuodessa luvataan kutsua koolle tekijänoikeusfoorumi, jonne voivat osallistua myös tekijänoikeuksien haltijat, niitä käyttävät yritykset ja kuluttajien näkökulman edustajat.
Muistimedioiden, digiboksien ja mp3-soittimien ynnämuiden laitteiden hyvitysmaksuista (ex-kasettimaksuista) ei jatkossa päätä enää lopullisesti opetusministeriö, vaan valtioneuvosto opetusministeriön esityksestä. Nähtäväksi jää, muuttaako hallitus linjauksia, mutta valta siis siirtyy ainakin muodollisesti virkamiehiltä poliittisille päättäjille.
Toukokuun loppuun 2008 mennessä katsotaan tekijänoikeuslain uudistustarpeita. Harkinnassa on muun muassa se, pitäisikö työnantajien saada oletusarvoisesti työntekijöiden töiden tekijänoikeudet. Tätä ovat ajaneet voimakkaasti viestintäalan yritykset.
Tekijänoikeuslakia aiotaan uudistaa siten, että osapuolilla on nykyistä paremmat mahdollisuudet sopia saman lähetyksen samanaikaisesta jakelusta eri jakelukanavissa, eli esimerkiksi viedä digi-tv-kanavat myös 3g- ja kännykkä-tv-verkkoihin. Tavoite on tehdä palvelut mahdollisiksi ilman, että tekijät menettävät oikeuksiaan ja korvauksiaan.
Opetusministeriötä avustaa tekijänoikeusneuvosto, joka antaa vuosittain 10–20 lausuntoa. Sen kokoonpanoa ei vielä kerrottu.
Päätökset on kirjattu hallituksen epävirallisen neuvottelun muistiossa (pdf).








