Panda ennustaa tietovarkauksia kännyköistä

Älypuhelinten torjuntaohjelma beetajakeluun
Panda ennustaa tietovarkauksia kännyköistä

Tietoturvayhtiö Panda Software julkaisi viime viikolla julkiseen testiin ensimmäisen tietoturvaohjelman älypuhelinten Symbian-alustalle. Yhtiössä arvellaan, että taloudellista hyötyä tavoittelevat haittaohjelmat ovat viimein tulossa kännyköihin.

"Haittaohjelmissa on alkanut jo vuosi sitten sellainen kehityssuunta, että haittaohjelmien tekijät ovat siirtymässä kiusanteosta taloudellisiin vaikuttimiin", Panda Software Finlandin markkinointijohtaja Mikko Haapasaari sanoo.

Haapasaaren mukaan Panda odottaa Panda Mobilesecurity -ohjelman asiakkaiksi sekä koti- että yrityskäyttäjiä. Yrityskäyttäjällä on usein tietohallinnon tuki takanaan, kun taas yksityiskäyttäjä voi olla tietämätön tietoturva-asioista.

Haittaohjelman tekijä haluaa rahaa

Haapasaari sanoo, että vaikka tähän asti haittaohjelmien malleissa on lähinnä sotkettu laitteita, muutos on nähtävissä.

"Taloudellista hyötyä ajatellen tietojen varastaminen voi olla ensimmäinen vakava haittaohjelman uhka", Haapasaari tuumaa. Hänen mukaansa kännyköistä saatavia tietoja ovat olla esimerkiksi tunnukset ja salasanat tai joillain asiakkailla jopa pankkiyhteydet.

"Kolmas näkökulma voivat olla dialer-tyyppiset haittaohjelmat, jotka voivat aiheuttaa isot kulut soittamalla ulkomaisiin numeroihin, jotka ovat haittaohjelman tekijän hallussa", Haapasaari listaa.

Tällaiset haittaohjelmat yleistyivät Windowsissa silloin, kun kodeissa oli vielä paljon lankamodeemeja käytössä. Käyttäjä esimerkiksi huijataan asentamaan ohjelma, joka lupaa vaikka ilmaisia pelejä tai soittoääniä, ja yhteys muodostuukin kalliiseen ulkomaiseen palvelunumeroon.

Panda Software julkisti ensin virustorjuntaohjelmansa Symbian S60 1.x/2.x -alustalle. Seuraavaksi on luvassa Windows Mobile -versio. Ohjelma on nyt julkisessa testivaiheessa, ja lopullisen version on määrä valmistua kesäkuun loppuun mennessä. Haapasaaren mukaan ohjelman kehittäminen on aloitettu hieman alle kaksi vuotta sitten.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös