Panda: varkaiden vuosi edessä
Tietoturvayhtiö Pandan tutkimuslaboratorio ennustaa, että tämän vuoden haittaohjelmavyöry ei ole mitään ensi vuoteen verrattuna. Pandalabs varoittaa myös, että hyökkääjät alkavat katsella käymättömille korpimaille eli tähän saakka suhteellisen vähällä päässeet kohteet joutuvat hyökkäysten maaleiksi.
Niin Maceja kuin erilaisia voip-järjestelmiä käyttävät joutuvat olemaan ensi vuonna enemmän varuillaan kuin tähän mennessä. "Hyökkäysten skaala kasvaa. Kunhan Iphone, Gphone ja muut vastaavat kasvattavat suosiotaan, haittaohjelmien kirjoittajat ottavat nekin syleilyynsä", Pandalabsin tekninen johtaja Luis Corrons sanoo.
Erilaiset tietoa varastavat troijalaiset laukkaavat edelleen villisti verkossa. Pankkitietojen lisäksi pyritään yhä enemmän kahmimaan yhteisöpalvelujen ja nettipelien käyttäjien henkilötietoja. Ylipäänsä kaikenlaisten uhreilta varastamiseen tähtäävien haittaohjelmien määrä kasvaa räjähdysmäisesti.
Vaaralliset sivustot lisääntyvät
Pandalabs on havainnut, että tänä vuonna on ollut entistä enemmän webbisivujen kautta toteutettuja hyökkäyksiä. Ne ovat osoittautuneet tehokkaiksi, joten jatkoa seuraa. Rikollisten peukaloimalle sivustolle joutuminen riittää koneen saastuttamiseen.
Tekniikoiden uskotaan jalostuvan edelleen. Pandalabs pitää todennäköisenä, että ensi vuonna nähdään sivustoja, jotka osaavat ensin urkkia uhrikoneen haavoittuvuudet ja sitten käyttää niitä hyväksi. Muutenkin rikolliset hiovat hyökkäystekniikoitaan kaiken aikaa.
"Esimerkiksi bottiverkkoja ohjataan nyt entistä enemmän http-protokollalla tai vertaisverkkotekniikoilla. Nämä ovat rikollisten kannalta tehokkaampia, koska viestiliikenne voidaan salata ja ilmitulon riski pienenee", Corrons selittää.








