Pc-pelaaja-lehti kaatui
Pudotuspeli konsoli- ja pc-pelilehdissä jatkuu. H-townin Pc-pelaaja ei onnistunut kasvamaan kannattavaksi. Lehden kustantaminen lopetetaan vain reilu vuosi ensimmäisen numeron ilmestymisen jälkeen.
Joulukuussa 2005 ensimmäisen kerran ilmestynyt pc-pelilehti erkani saman kustantajan Pelaaja-lehdestä, johon jäivät konsolipelit. Lehden ilmoitettiin alkuun ilmestyvän kaksi kertaa kuukaudessa ja 22 numeroa vuodessa, mutta nopeasti julkaisuväli harveni kuukausittaiseksi.
H-Town ei tarkastuttanut Pc-pelaajan levikkiä. Tietokone-lehden tietojen mukaan se olisi jäänyt korkeintaan 2000 kappaleeseen. Suomen suurimman pelilehden Pelit-lehden tarkastettu levikki oli viime vuonna 34 662.
Edellisen kerran pelilehdistä lopetettiin Yhtyneiden Kuvalehtien Tilt-lehti, jota julkaistiin vuonna 2004 vain 10 numeroa.
Pisimpään on ilmestynyt Pelit-lehti, joka juhlii tänä vuonna 15-vuotissynttäreitään. Sitä kustantaa Sanoma Magazines Finland, joka kustantaa myös Tietokone-lehteä.
Peleistä sisältöä nettiin
Kokonaan H-Town eli luovu pc-pelisisällöstä, vaan alkaa julkaista sitä netissä.
"Kilpailu tietokonepeliaiheisesta sisällöntuotannosta kiristyy jatkuvasti, joten siirrämme voimavaramme sellaiseen mediatuotteeseen, joka on etulyöntiasemassa kilpailijoihimme nähden",H-Town Oy:n toimitusjohtaja Petteri Moisio muotoilee tiedotteessa.
H-Town aloittaa yhteistyön Jippii.fi-sivustoa ylläpitävän Akumiitin kanssa. Uutisia, arvosteluita ja muuta sisältöä peleistä aiotaan julkaista Peliplaneetta.netissä. Sen päätoimittajana aloittaa Pc-pelaajan päätoimittajana toiminut Miika Huttunen.
Peliplaneettaan sisältöä tähän asti tuottanut Alasin Media vuorostaan valittelee sivuillaan saaneensa "kenkää" ilman ennakkoilmoitusta.








