Pelijulkaisun yhteydessä Guinness-yritys Helsingissä
World of Warcraft on kavunnut kahden vuoden aikana selkeästi maailman suosituimmaksi nettipeliksi. Sillä ilmoitetaan olevan jo 7,5 miljoonaa pelaajaa. Fantasiamaailmaan sijoittuvat nettiroolipelin odotettu laajennusosa julkaistaan ensi viikolla. Helsingissä h-hetkeä yritetään juhlistaa Guinnessin ennätyskirjaan tähtäävällä tempauksella.
City-käytävään yritetään koota yöllä ennen pelin julkaisua tarpeeksi faneja ennätysyritykseen. Pyrkimyksenä on, että osanottajien käsissään pitelemistä laatoista muodostetaan 40 neliömetrin kokoinen pelin kansikuva. Sen uskotaan pääsevän maailman suurimpana pelinkansikuvana suosittuun ennätyskirjaan.
Tempauksen taustalla ovat pelin julkaiseva Vivendi Games sekä Tilt-pelikauppa.
Pitkä odotus
Burning Crusadea on odotettu pitkään ja hartaasti. Esimerkiksi Verkkokauppa.com aloitti jo loppukesällä ennakkotilauskampanjan, jossa pelin hinta halpeni, kun tilaajamäärä kasvoi. Kampanja suljettiin marraskuussa, kun koossa oli 3000 ennakkotilausta.
Laajennusosa on ollut syksystä asti suljetussa beetatestissä, johon ovat päässeet osallistumaan myös monet suomalaispelaajat.
Burning Crusade tuo uuden sisällön lisäksi uusia alueita pelattaviksi ja nostaa pelihahmojen tasokattoa.








