Perloksen Suomen tuotannolle lappu luukulle
Perlos käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko Suomen henkilöstöä, eli noin 1400 henkilöä. Neuvottelut johtuvat tuotannollisista, taloudellisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä. Kutsu yhteistoimintaneuvotteluihin on annettu henkilöstön edustajille tänään.
Alustavan arvion mukaan vakituisen henkilöstön vähennystarve on noin 1 200 henkilöä.
Perloksen mukaan tuotannollisten toimien lakkauttaminen aiheuttaisi 35–40 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset, joista suurin osa olisi käyttöomaisuuden alaskirjauksia.
Kannattavuus ei riitä
Yhtiö itse kertoo käyneensä viime vuosina läpi rakennemuutosta, jossa yhtiön toimintoja on rationalisoitu matkapuhelinteollisuuden kysynnän mukaisesti. Muutoksista huolimatta kannattavuus ei tyydytä yhtiötä.
Perlos kertoo työllistäneensä vuoden 2006 lopussa kaikkiaan 12 944 henkilöä, joista Euroopassa työskenteli 4 207 henkilöä, Aasiassa 7 612, ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa 1 125 henkilöä. Suomessa Perlos työllisti vuoden 2006 lopussa 1 600 henkilöä.
Perlos uskoo matkapuhelinmarkkinoiden kasvun jatkuvan Aasiassa edelleen, ja kertoo yhtiön käynnissä olevien tehdasinvestointien Kiinassa ja Intiassa jatkuvan suunnitelmien mukaisesti.








