Piraatille yli 2 vuotta linnaa
USA:n Indianassa asuva mies on tuomittu yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Hän myi Ebay-nettihuutokaupassa yli 700 000 dollarin arvosta laittomia ohjelmakopioita. Hinnat olivat huomattavasti listahintoja matalammat, sillä mies ansaitsi kaupoillaan vain noin 4000 dollaria.
36-vuotiaan miehen rötösura oli lyhyt. Hän teki laittomat kauppansa vajaan kahden kuukauden aikana keväällä 2004. FBI iski kimppuun saman vuoden lopussa, mutta tuomio luettiin vasta viime viikolla. Asiasta kertoo FBI:tä tietolähteenään käyttänyt Eweek.
Korvauksia ja sakkoja höysteeksi
Mies oli ensin itse ostanut Rockwell Automationin tekemiä tuotannonohjaussoftia Ebaysta. Näistä hän teki kopioita, jotka laittoi puolestaan myyntiin. Hän myös väärensi ohjelmistoyhtiön logot kopioihinsa.
Syyttäjän mukaan piraatti oli toiminnallaan aiheuttanut tuntuvia taloudellisia menetyksiä ohjelmistotalolle. Myydyt ohjelmistot olisivat laillisesti hankittuina maksaneet 900-11 325 dollaria kappaleelta.
Rötöstelijä ei kiiistänyt oikeudessa syyllisyyttään. 27 kuukauden vankeustuomion lisäksi hänet tuomittiin yli 5000 dollarin vahingonkorvauksiin, 2000 dollarin sakkoihin sekä menettämään tietokoneensa ja muut rikosvälineet. Bisnekset menivät siis raskaasti pakkasen puolelle.








