Pirate Bay tunnusti rahoittajansa
The Pirate Bay -vertaisverkon taloudelliset kytkökset ovat nousseet uudelleen julkisuuteen Ruotsin TV8:n esitettyä viime kuun lopussa dokumentti, jonka mukaan verkon perustamisessa auttoi tunnettu ruotsalainen oikeistoaktiivi Carl Lundström. Ylläpitäjä myönsi äskettäin saaneensa rahallista tukea tältä.
"Tavoite oli houkutella rahaa uudelle bittorrent-projektille", vastasi verkon ylläpitäjä 24.3. päivätyssä tv-lähetyksessä TV8-kanavan Bert-ohjelmassa.
Ylläpitäjän mukaan Carl Lundström kustansi palvelimet ja verkkokaistaa alkuun pääsemiseksi. Saman miehen on Ruotsissa väitetty myös rahoittavan kansallismielistä äärioikeistolaista liikettä nimeltään Sverigedemokraterna.
Ylläpitäjä ei osannut sanoa, miksi Lundström on halunnut tukea Pirate Bayta. Hän arveli, että motiivi on saattanut olla mainostilan myyminen.
TV8:n mukaan konesalitilaa tarjoava Rix Telecom Ab (brändinimeltään Rix|port80) olisi osallistunut vertaisverkon tukemiseen. Yrityksestä kiistetään väitteet.
"Rix|port80:n rooli Pirate Bayssä on marginaalinen, huolimatta siitä mitä mediat yrittävät myydä. Yhdessä konesalissamme oli ylläpidossa palveluntarjoaja, jonka asiakas taas Pirate Bay oli. Kun poliisi teki ratsian, heidän täytyi murtautua konesaliimme", vastaa Rix Telecom Ab:n toimitusjohtaja Per Jansson Tietokone-lehdelle.
Jansson korostaa, ettei yrityksessä tiedetä, miten Lundström on mahdollisesti sekaantunut vertaisverkkoon.








