Playstation 3 kauppoihin huomenna

Konsolivalmistajilla riittää haasteita
Playstation 3 kauppoihin huomenna Nintendon Wii on yllättäen vetänyt pisimmän korren kolmannen sukupolven konsolikisassa.

Pelikonsolien kauppa on käynyt kuumana jo muutaman vuoden. Lisää kierroksia koneeseen saadaan, kun kenttää jossakin vaiheessa suvereenisti hallinnut Sony saa viimein uuden sukupolven konsolinsa Playstation 3:n myyntiin Euroopassakin. Tutkimuslaitos Gartner varoittaa, etteivät alan näkymät silti ole pelkästään ruusuisia.

"Peliteollisuus on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Kymmenien tuhansien laitteiden markkinasta on tullut satojen miljoonien kappaleiden markkina. Kun Xbox360, Wii ja PS3 ovat saaneet aikaan alan sukupolvenvaihdoksen, uudet haasteet ovat samalla nostaneet päätään", Gartnerin tutkimustoiminnan varajohtaja Van Baker varoittaa.

Hänen mukaansa osa haasteista aiheutuu peliteollisuuden kasvusta, osa tekniikan kehittymisestä. "Suurin haaste on kyetä jatkuvasti kasvattamaan pelaajien määrää, mikä on edellytys viime vuosien kehityksen jatkumiselle."

Pelien kustannukset pilvissä

Garner pitää merkittävänä haasteena pelinkehityksen kustannusten räjähtämistä. Pelaajat vaativat yhä näyttävämpiä ja monipuolisempia pelejä. Tämä on johtanut siihen, että hittipelin kustannukset voivat olla 15-20 miljoonaa dollaria (11-15 miljoonaa euroa). Tämä on kaksi kertaa enemmän kuin edellisen sukupolven konsolipelien kehittämiseen käytettiin. Näillä kuluilla hintakilpailua ei juuri nähdä ja menestys edellyttää miljoonamyyntiä.

Toinen suuri haaste on uusien pelaajien haaliminen. Konsolin ohjaimissa ovat jo varsin hyvällä prosentilla kiinni nykyiseen ydinkohderyhmään kuuluvat 16–34 -vuotiaat miehet. Uusien pelaajien houkuttelemiseksi olisi saatava innostumaan ensinäkin naiset. Toisen tavoiteltavan asiakasryhmän muodostavat ihmiset, jotka kaipaavat nykyistä helpompia pelejä.

Peliteollisuudella on myös pr-ongelma. Pelien sisältämä seksi ja väkivalta ovat herättäneet yhä useammin närkästystä.

Playstation 3 kauppoihin huomenna Näyttävien pelien tekeminen maksaa maltaita.
Tagit: Playstation, Wii, Xbox
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös