Playstation 3:lle merkittävä käänne
Sonyn kovissa vaikeuksissa ollut Playstation 3 -pelikonsoli on noussut yllätykseen. Playstation 3 pystyi ensi kertaa ohittamaan Xboxin ja Wiin Japanissa. Käänne johtuu kahdesta seikasta, mutta se ei välttämättä riitä.
Marraskuun myynti oli Japanissa yllättävän myönteinen Sonylle. Yhtiö sai kaupaksi 183 000 Playstation 3 -pelikonsolia. Tähän saakka suvereenia ykkössijaa pitänyt Nintendo Wii jäi kakkoseksi. Wiitä myytiin marraskuussa 159 000 kappaletta.
Hintalasku toi käänteen
Kyseessä on Sonylle hyvin merkittävä asia, sillä tähän saakka Wiitä on myyty jopa kolme tai neljä kertaa enemmän kuin Playstation 3:a. Jos käänne näkyy myös muualla maailmassa, saattaa Sonyn tukala tilanne tappiollisen peliosaston kanssa helpottaa selvästi.
Syitä Sonyn paluuseen on kaksi. Lokakuussa Sony leikkasi Playstationin hintoja selvästi joka puolella maailmaa. Päähuomio kiinnitettiin uuteen 40 gigatavun kiintolevyllä varustettuun "halpamalliin", jonka hinta laskettiin lähelle Wiin ja Microsoftin Xboxin hintoja.
Riittääkö parannus vuoden lopulla?
Toinen tekijä on se, että Sonyn pelivalikoima alkaa parantua. Playstation 3:n pelialusta on erittäin kehittynyt, mutta sille on ollut vähemmän pelitarjontaa kuin Wiille ja Xboxille.
Mutta monet analyytikot epäilevät yhä Playstationin mahdollisuuksia vuoden lopun myyntiryntäyksessä. Xbox 360 ja Nintendo Wii ovat edelleen edullisempia ja niille on enemmän pelitarjontaa.








