Pohjoismaiset muutot helpottuvat
Uusi Pohjoismaiden välinen sähköiseen tiedonvaihtoon perustuva väestörekisterisopimus astui voimaan vuodenvaihteessa. Uuden sopimuksen ansiosta Pohjoismaasta toiseen muuttavan ei enää tarvitse hankkia rekisteriviranomaiselta erillistä muuttokirjaa.
Toiseen Pohjoismaahan muuttava henkilö ilmoittaa muutostaan uuden asuinmaansa rekisteriviranomaiselle. Henkilöllisyyden todistaminen sujuu esimerkiksi passilla tai poliisin myöntämällä henkilökortilla. Kun muuttajan henkilötunnus tai henkilönumero on tiedossa, henkilötiedot siirtyvät sähköisesti lähtömaan rekisteriviranomaiselta tulomaan viranomaisille.
Suojattujen yhteyksien rakentaminen ja varmistaminen on kunkin Pohjoismaan keskusviranomaisen vastuulla, ja Suomessa keskusviranomaisena toimii Väestörekisterikeskus.
Uuden menettelyn luvataan nopeuttavan henkilötunnuksen saantia ja kotikuntaratkaisujen tekoa. Esimerkiksi Suomeen muuttaneen henkilön henkilötiedot ja tieto kotikunnasta saadaan nopeammin väestötietojärjestelmään, ja mahdollisuudet asioida pankeissa ja saada kotikuntaan sidottuja palveluja nopeutuvat.
Väestötietojärjestelmät kehittyneitä Pohjolassa
Sähköinen tiedonvaihto Pohjoismaiden rekisteriviranomaisten välillä on mahdollista kehittyneen väestötietojärjestelmän ansiosta. Suomessa viranomaiset hyödyntävät väestötietojärjestelmästä sähköisesti saatavia henkilötietoja, minkä ansiosta esimerkiksi virkatodistusten käytöstä on luovuttu lähes täysin.
Sopimuksen ovat allekirjoittaneet kaikki Pohjoismaat, Suomi, Ruotsi, Norja, Islanti ja Tanska, mutta se kattaa myös Färsaaret ja Grönlannin.








