Poliisin tietotekniikalle uusi johto
Muun muassa poliisitoimen tietohallinnosta vastaavalle tietotekniikkakeskukselle on valittu johtaja, tekniikan tohtori Tuija Kuusisto. Uusi tietotekniikkakeskus perustetaan nykyisen Poliisin tietohallintokeskuksen pohjalta Rovaniemelle.
44-vuotias Tuija Kuusisto työskentelee nyt puolustusministeriön tietohallintojohtajana. Aiemmin hän on ollut puolustusvoimien tietohallintopäällikkönä sekä Tampereen teknillisen yliopiston professorina. Yksityissektorilla työnantajina on ollut muun muassa Nokia ja Oracle. Hakijoita virkaan oli 16.
Ensi maaliskuun alussa toimintansa aloittava keskus vastaa sisäasianministeriön hallinnonalan tietoteknisistä peruspalveluista, tietotekniikkaan liittyvistä asiantuntijapalveluista sekä turvaklusteri-palvelujen tuottamisesta.
Poliisin tietohallintokeskuksessa työskentelee nykyisin 175 henkilöä, joista 106 Rovaniemellä ja muut viraston eri toimipisteissä.. Viraston henkilökunnan määrän on arvioitu nousevan viidessä vuodessa 260 – 300 henkilöön, joista noin 150 työskentelisi Rovaniemellä ja muut henkilöt alueellisissa toimipisteissä.








