Prosessorien hintasota kiihtyy
AMD on alentanut tänään tuntuvasti pöytäkoneisiinsa tarkoitettujen prosessoreiden hintoja. Parhaimmillaan alennukset leikkaavat esimerkiksi noin kolmanneksen tehokkaiden Athlon 64 X2 -tuplaydinsuorittimien hinnasta. Sekä Intel että AMD ovat vuorotellen laskeneet hintojaan jo koko viime vuoden ajan.
Tilastojen valossa AMD kohensi viime vuonna asemiaan pc-suorittimissa, Intel puolestaan palvelinrintamalla. Intelin puolelta osasyynä tähän mennessä nähtyyn hintojen laskuun on ollut tilan raivaaminen neliytimisille suorittimille, eikä AMD ole voinut seurata tilannetta toimettomana sivusta.
AMD perustelee News.com-uutispalvelun mukaan hintojensa laskua valmistusmenetelmien kehittymisellä. Uuden 65 nanometrin teknologian hedelmiä alkaa virrata valmistuslinjoilta vauhdikkaammin. Niiden materiaalikustannukset ovat pienemmät, ja suuremmat sarjat laskevat kuluja entisestään.
Neliydintä vähemmällä virralla
AMD lupaa myöhemmin tänä vuonna markkinoille tulevan Barcelona-neliydinprosessorinsa olevan vallitsevan suuntauksen mukaisesti entistä kohtuullisempi virtasyöppö.
Powernow-virransäästömenetelmän luvataan mahdollistavan kunkin prosessoriytimien käyttämisen vain sen kulloinkin tarvitsemalla teholla. Yksi ytimistä voi toimia täydellä teholla samaan aikaan, kun muut kolme ajavat puolivaloilla. AMD:n nykyisissä neliydinprosessoreissa ytimien toimintaa voidaan säätää pareittain. Neljän ytimen itsenäisellä hallinnalla lasketaan selvittävän 10 wattia pienemmällä virrankulutuksella.








