Quanta valmistaa uuden sukupolven Iphonet
Applen Iphone-puhelimen ensimmäinen versio ei ole edes vielä ehtinyt kuluttajille asti, kun mediassa kohistaan jo toisen sukupolven Iphonen valmistajasta.
Kiinankielinen taiwanilaislehti Commercial Times kirjoitti Digitimes-sivuston mukaan, että sopimusvalmistaja Quanta on saanut Applelta tilauksen viiden miljoonan uudentyyppisen Iphonen valmistamisesta. Puhelinten toimitusten pitäisi alkaa syyskuussa.
Kesäkuussa Yhdysvalloissa julkaistavat ensimmäisen sukupolven Iphonet valmistaa Commercial Timesin mukaan Foxconn. Lehti kertoo myös, että Quantan tekemät puhelimet ovat toiminnoiltaan samanlaisia Foxconnin valmistamien kanssa, mutta niiden ulkoasu on erilainen eri markkina-alueita varten.
Apple on aikaisemmin kertonut, että Iphone-puhelimet tulevat Eurooppaan tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Sen paremmin Quanta kuin Applekaan ei ole kommentoinut lehtiväitteitä.








