Rfid säästää trukkikuskin kenkiä
VTT ja nostalaitevalmistaja Rocla ovat kehittäneet rfid-etätunnistusta hyödyntävän trukin, joka tunnistaa automaattisesti kuormansa. Uusi tekniikkaa tehostaa selvästi varastotyöskentelyä, sillä kuljettajan ei enää tarvitse nousta trukista ulos merkintöjä tai tunnistusta varten. Tunnisteen voi lukea jopa neljän metrin päästä.
Pilottivaiheessa oleva rfid-trukki on otettu koekäyttöön Ekokemin tuotantolaitoksella Riihimäellä. Trukin käsittelemien kuormien tiedot siirtyvät ilman käsin tehtäviä vaiheita yhtiön toiminnanohjauksen järjestelmiin. Näin ollen esimerkiksi varastokeräilyssä voidaan vähentää virheitä rfid-tunnisteiden tuomalla automaattisella kontrollilla.
Trukki lukee tunnisteen neljän metrin päästä
"Kyseessä on kokonaan uusi työskentelytapa varastoalueella. Etu viivakoodilukijaan verrattuna on se, että rfid-tunnisteen lukemista ei haittaa mahdollinen lika, lumi tai jää. Lisäksi rfid-trukin käyttö sujuvoittaa työskentelyä varasto-alueella, koska kuljettajan ei tarvitse mennä ulos trukin ohjaamosta lukeakseen lastina olevan jäteastian tunnistetietoja", sanoo Roclan kehitysinsinööri Jorma Manninen.
"Rfid-trukki vähentää turhia kirjausvirheitä ja sisäisiä reklamaatioita paremmin ajan tasalla olevan tiedon myötä. Trukkisovelluksen on mahdollistanut uhf-taajuudella toimivat tunnisteet, jotka pystyvät lukemaan jäteastian kyljessä olevan rfid-tunnisteen jopa 3 - 4 metrin päästä. Aiemmin edellisen sukupolven rfid-tunnisteen lukeminen piti tehdä käsilukijalaitteella korkeintaan muutamien senttien päästä", Manninen kertoo.
Rfid muuttaa tavaravirtoja
VTT:n mukaan rfid-tunnistuksen arvioidaan muuttavan globaalia logistiikkaa ja materiaalivirtoja. Sen ennakoidaan osittain jopa korvaavan viivakoodi-tekniikan. Logistiikka-alalla markkinat odottavat vielä painetta laajempaan kehitystyöhön, sillä alan järjestelmät ja prosessit eivät vielä tue rfid:n täysipainoista käyttöönottoa.
VTT kertoo, että vaikka rfid-tekniikka onkin jo kaupallisesti hyödynnettävissä, kehitystä vaaditaan esimerkiksi trukkiasennuksiin soveltuvien lukija-antennien osalta. Lähitulevaisuudessa tilanne parantuu, sillä asiasta on laajoja kokeiluja esimerkiksi Yhdysvalloissa päivittäistavarakaupoissa.








