Rikolliset hakevat Suomesta ”rahamuuleja”

”Suomalainen kiviyritys” etsii välittäjiä
Rikolliset hakevat Suomesta ”rahamuuleja”

Tietoturvan viranomainen Cert-Fi varoittaa uudesta "rahamuuli"-hankkeesta, joka on kohdistettu nimenomaan suomalaisia vastaan. Nyt myös nettirahanpesu yrittää iskeä suoranaisesti Suomeen, "kivi-desing-yrityksen" nimissä.

Kyseessä on sinänsä jo muutaman vuoden ikäinen ilmiö. Cert-Fi kertoo, että phishing-toimintaan liittyy pankkien nettisivustoilta näyttävien huijaussivustojen ja phishing-roskapostiviestien lisäksi myös toinen puoli, huijauksella saatujen varojen välittäjien rekrytointi. Heistä käytetään usein nimitystä money-mule eli "rahamuuli", joka "kantaa" rahat rikolliselle ja samalla toimii rahanpesijänä.

Toimintaan houkutellaan asialliselta vaikuttavilla sähköpostiviesteillä, jossa etsitään kansainväliselle yritykselle esimerkiksi "financial manager"- tai "international currency trader"-nimikkeillä uusia työntekijöitä. Viesteissä luvataan siistiä sisätyötä oman kotitietokoneen ääressä. Kyseessä on kuitenkin rahanpesuun ja rikollisesti hankittuun omaisuuden välittämiseen liittyvä toiminta.

"Kivialan yrityksen" välikädeksi

Cert-Fi:n mukaan yksi uusista viesteistä houkuttelee hakijoita "kaupankäynnin välittäjäksi" suomalaiselle "kiviteollisuuden valmistus- ja design-yhtiölle". Viesti kuuluu:

“A Finnish design and production corporation specialized in the stone industry, which utilizes the ability rich in tradition with new technology offers vacancies in Trading Management as a consequence of the trading market expansion."

Viestissä kerrotaan, että työnkuvaan kuuluu välittäjänä oleminen ostajan ja myyjän välillä kansainvälisessä kaupassa.

Cert-Fi muistuttaa, ettei viesteihin kannata vastata millään tavalla. Viesteistä voi välittää kopion poliisille, mukaan lukien viestin täydelliset otsikkotiedot.

Rikolliset hakevat Suomesta ”rahamuuleja”
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös