Roskapostittajat iskevät ahdinkoon

”Me ostamme talosi!”
Roskapostittajat iskevät ahdinkoon

Monet yksityishenkilöt ovat nyt helisemässä USA:ssa asuntokauppojensa ja asumiskulujensa kanssa. Roskapostitehtailijat ovat Symantecin tuoreimman roskapostiraportin mukaan kärkkäästi käyttämässä toisten ahdinkoa hyväksi.

Muun muassa lainakorkojen heilahtelut ovat ajaneet monet asunnonomistajat ahtaalle Yhdysvalloissa. Rahat eivät tahdo riittää ja epävakaa tilanne tekee kullan kalliiksi osoittautuneesta omasta kodista eroon pääsemisenkin hankalaksi.

Symantec on havainnut, että näiden ihmisten tukalaa tilannetta hyödyntävää roskapostia liikkuu nyt paljon. Niiden otsikkona on esimerkiksi "Haluamme ostaa talosi" tai "Myy talosi nopeasti". Syötin nielaissut uhri luovuttaa helposti koko joukon henkilökohtaisia tietojaan rikollisille: nimen, osoitteen, sähköpostiosoitteen, puhelinnumeron ja niin edelleen.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, että roskapostittajat käyttävät valppaasti hyväkseen ajankohtaisia tapahtumia, Symantecin raportissa todetaan.

Kielipäätä löytyy

Symantecin syyskuun roskapostiraportissa todetaan, että vielä jokin aika sitten voimakkaasti esillä olleet kuva-, pdf- ja e-korttiroskapostit ovat katoamassa kokonaan kartalta. Erilaisilla työtarjouksilla houkuttelevat viestit sen sijaan ovat lisääntymässä. Erästäkin "Work at home" -otsikolla varustettua viestiä levitettiin yli 100 miljoonan kappaleen voimin.

Euroopassa nousussa on lisäksi kohteen omalla kielellä yleismaailmallisen englannin sijaan lähetetty roskaposti. Symantec esittelee raportissaan muun muassa ranskaksi, portugaliksi ja venäjäksi kirjoitettuja viestejä. Yhtiön suodattimiin jäi muun muassa neljän päivän aikana 12 000 venäjänkielistä viestiä, joissa taloustieteiden loppututkinnon suorittanut henkilö haki töitä.

Syyskuussa havaittiin myös venäjäksi tehty kalasteluhyökkäys, joka levisi yli 10 000 viestin päivävauhdilla.

Tagit: Roskaposti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös