Saksan poliisi ongelmissa Skypen takia

Poliisi ei pysty salakuuntelemaan puheluja
Saksan poliisi ongelmissa Skypen takia

Saksan korkein poliisijohtaja kertoo, että Skype-nettipuheluiden käyttö aiheuttaa "vakavia ongelmia" viranomaisille. Poliisi ei pysty purkamaan Skype-puhelujen salausta, joten rikolliset ovat ensi kertaa puhelinkuuntelun ulottumattomissa. Mutta poliisilla on kova idea vastaiskuksi: poliisin troijalaiset.

Poliisin kohtaamista ongelmista kertoo Saksan liittovaltion poliisipääjohtaja Joerg Ziercke. Uutistoimisto Reutersin mukaan Saksan poliisi katsoo, että rikolliset ja jopa terroristit ovat ryhtyneet käyttämään laajasti hyväkseen Skype-ohjelmistoa, joka turvaa puhelut salakirjoituksella. Poliisilla ei ole mitään keinoa salakuunnella puheluja. Tavallisten puhelimien kohdalla salakuuntelu on ollut mahdollista jo vuosikymmenien ajan.

Skypeltä turha odottaa apua

Skypen kohdalla poliisin kädet ovat sidotut. Salausta ei voi purkaa, eikä välissä ole operaattoreita, jotka sen voisivat tehdä. Skype on kansainvälinen yhtiö, joten sitä ei voi velvoittaa auttamaan.

Ziercke ei elättele mitään toiveita siitä, että Skypeltä saisi salauksen murtamiseen tarvittavia avaimia. Ziercken mukaan ei olisi reilua vahingoittaa yhtiön mainetta, ja tuskin yksikään yhtiö voisi suostua sellaiseen pyyntöön.

Poliisi haluaa käyttää vakoiluohjelmia tutkimuksiin

Ziercke kertoo Reutersin mukaan, että poliisi haluaisi korjata asiaa netin kautta tehtävällä tiedustelulla. Käytännössä poliisi haluaisi yrittää ujuttaa rikollisten koneille omia vakoiluohjelmiaan, jolla tietoja voitaisiin kaivaa suoraan epäillyn koneelta.

Tämä on Saksassa nyt laitonta, eikä ajatus ole Reutersin mukaan kovin suosittu. Poliisin mukaan tällaista tekniikkaa käytettäisiin kuitenkin vain harvoissa tapauksissa.

Saksan poliisi ongelmissa Skypen takia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös