Salainen p2p-syrjintä nostattaa tunteita USA:ssa
Yhdysvalloissa on noussut kohu nettioperaattori Comcastin salaisesta p2p-vertaisverkkojen liikenteen hidastamisesta. Yhtiö on kieltänyt rajoittavansa p2p-liikennettä. Mutta uudet testit paljastivat sekä rajoituksen olemassaolon että myös sen yllättävän toiminnan.
Testit teki yhdysvaltalainen uutistoimisto Associated Press. AP kokeili lähettää Bittorrent-verkossa selvästi laillista ja asiallista sisältöä, tässä tapauksessa koko Raamattua tekstimuodossa. Pakettia lähetettiin Bittorrent-verkossa Time Warner Cable -, Cablevision-, AT&T- ja Comvision-yhtiöiden laajakaistayhteyksillä.
Comcast pätkii vertaisverkkoa
Lähetys oli selvästi hitaampi vain Comcastin nettiyhteyksillä. Comcastia on epäilty asiasta aikaisemminkin, mutta yhtiö on kieltänyt sen jyrkästi. Asia on arka aihe erityisesti Yhdysvalloissa, sillä erilaisen liikenteen eriarvoisen kohtelun estämiseksi on ehdotettu lakimuutoksia.
Asiasta tekee mielenkiintoisen se, että koko Raamattu tekstimuotoisena vie tilaa vain joitakin megatavuja. Näin ollen suodatus näyttäisi koskevan myös melko pieniä tiedostoja, ei pelkästään esimerkiksi gigatavujen elokuvatiedostoja.
AP:n mukaan näyttäisi siltä, että teknisesti vertaisverkkoja jopa häiritään Comcastin tekniikassa. Vertaisverkon yksittäisiä latausyhteyksiä pätkitään, mikä hidastaa kokonaisen tiedoston keräämistä.
Teleoperaattorille p2p-verkkojen suodatus on hyvin houkuttelevaa, koska vertaisverkkoliikenne aiheuttaa suurimman osan verkon kuormituksesta. Lisäksi valtaosa liikenteestä on piratismia, jonka suuri määrä hidastaa asiallisempaa käyttöä.








