Salainen palvelu nappasi Myspace-kiristäjät
Kaksi yhdysvaltalaista nuorukaista on saanut tuomionsa jutussa, jossa he yrittivät kiristää suosittua yhteisösivustoa Myspacea. Miehet yrittivät kiristää 150 000 dollaria "konsulttipalkkiota" ovelalla ohjelmistolla, mutta Salaisen palvelun agentti oli ovelampi.
Asialla olivat Shaun Harrison, 19, ja Saverio Mondelli, 20. Miehet kehittivät ohjelman, joka eri tavoin pyrki keräämään Myspace-käyttäjien nimiä, sähköpostiosoitteita ja muita henkilökohtaisia tietoja. Myspace-palvelussa käyttäjät voivat olla halutessaan anonyymejä, ja kaksikko yritti kiristää tämän nojalla rahaa palvelun ylläpitäjiltä.
Ohjelmaa oli jo käytetty palvelussa, mutta sen käyttö estettiin. Nuorukaiset kehittivät ohjelmasta uuden version, jonka he väittivät ohittavan estot. He tarjosivat ohjelmistoa rikollisille nettisivuillaan hintaan 29,95 dollaria (vajaat 25 euroa). Miehet väittivät, että ohjelmalla olisi ollut jo 85 000 käyttäjää.
Salainen palvelu sai ansaan
Myspace-palvelulta he yrittivät kiristää 150 000 dollaria, jotta ohjelman levitys loppuisi. Viranomaiset eivät pystyneet selvittämään heidän henkilöllisyyttään, mutta kaksikko saatiin kiikkiin kun yhtiö teeskenteli maksavansa summan. Miehiä vastassa ei kuitenkaan ollut Myspacen edustaja vaan Yhdysvaltojen Salaisen palvelun agentti, joka pidätti kaksikon.
Syyttäjän mukaan miehiä odotti jopa neljän vuoden vankeustuomio, mutta heille päätettiin antaa mahdollisuus parantaa tapansa, osin nuoren iän vuoksi. He myönsivät syyllisyytensä, ja joutuvat kärsimään kahden vuoden ehdonalaistuomion tiukoin ehdoin. Muun muassa tietokoneen käyttöä rajoitetaan. Lisäksi he joutuvat tekemään 160 tuntia yhdyskuntapalvelua ja maksamaan Myspacelle 13 500 dollaria korvauksia.








