Sandisk esitteli kiintolevyn korvaajan
Sandisk on julkistanut 32-gigatavuisen levyaseman, joka käyttää flash-muistia. Ulkomitoiltaan normaalin 1,8-tuumaisen kiintolevyaseman kokoinen levy on suunnattu yrityskäyttäjien matkamikroihin. Levyllä voidaan korvata tietokoneen normaali kiintolevyasema.
Flash-muistia on käytetty massamuistina aiemminkin telealalla ja sotilaskäytössä, mutta flash-tekniikan hinnan aleneminen on nyt tehnyt mahdolliseksi kiintolevyjen korvaamisen myös normaalissa it-käytössä. Julkistettu levyasema perustuu Sandiskin jokin aika sitten ostaman Msystems-yhtiön kehittämään tekniikkaan.
Levyn satunnaislukunopeus on yhtiön tiedotteen mukaan noin sata kertaa nopeampi kuin normaali kiintolevy. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Windows Vistan Enterprise-versio käynnistyy flash-levyltä 35 sekunnissa. Sähköä levy kuluttaa 0,4 wattia verrattuna normaalin kiintolevyn yhteen wattiin. Flash-levyn pitäisi Sandiskin mukaan toimia ongelmitta keskimäärin kaksi miljoonaa tuntia.
Sandiskin toimitusjohtajan Eli Hararin mukaan flash-levyn tuominen matkamikroon nostaa mikron hintaa noin 600 dollaria. Levyä ei ainakaan toistaiseksi myydä loppukäyttäjille vaan pelkästään laitevalmistajille.








