Sanomien vaalikone aukesi
Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Taloussanomat ja Nelonen ovat avanneet yhteisen vaalikoneen. Perjantaihin mennessä ehdokkaista noin 75 prosenttia eli noin 1500 oli vastannut. Vastausaikaa ehdokkailla oli eiliseen asti.
Sanomien tiedotteen mukaan vaalikoneen tavoite on aktivoida suomalaisia äänestäjiä. Ehdokkaat ovat vastanneet 27 kysymykseen, joista osa on tullut lukijoilta. Äänestäjät vastaavat samoihin kysymyksiin ja voivat näin etsiä itselleen sopivimmat ja epäsopivimmat ehdokkaat. Sivusto perustuu Hesarin aiemmissa vaaleissa toteuttamiin vaalikoneisiin.
Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Antti Kokkonen kertoo, että ehdokkaat pääsivät omalla käyttäjätunnuksellaan muuttamaan vastauksia eiliseen asti. Sen jälkeen vastaukset lukittiin. Ehdokkaiden ei siis pitäísi päästä kääntämään takkia vaaliväittelyiden edetessä.
Sanoma Osakeyhtiö kuuluu Sanomawsoy-konserniin, kuten myös Tietokone-lehteä kustantava Sanoma Magazines Finland.








