Saudeja värvätään netin terroristijahtiin
Nettiin tulvii uutta sisältöä sellaista vauhtia, ettei viranomaisilla ole mitään mahdollisuutta pysyä perässä. Uutistoimisto Reutersin mukaan Saudi-Arabian tiedustelujohtaja haluaa värvätä ja kouluttaa kansalaiset valvomaan toistensa nettikäyttäytymistä terroristiuhan nimissä.
Saudi-Arabiassa tunnetaan kasvavaan huolta islamististen militanttiryhmien noususta. Maan tiedustelupalvelu on avaamassa sivuston, jossa voi käydä nimettömänä kertomassa, jos epäilee jotakin militanttiryhmän jäsenyydestä.
"Haluamme opettaa kansalaiset tarkkailemaan tällaisia merkkejä netissä. Isien ja äitien pitää seurata tarkasti lastensa puuhia", tiedustelupalvelua johtava prinssi Muqrin bin Abdul-Aziz sanoo.
Saudi-Arabia on ankkuroinut itsensä tukevasti USA:n leiriin, mutta pinnan alla kuohuu. Maassa on tehty useita iskuja länsimaiden kansalaisia vastaan, ja paljon saudeja on mukana al-Qaidan puuhissa Irakissa ja muualla. Ja onhan Osama bin-Laden saudi. Maan hallitus on huolissaan erityisesti Irakista kotiutuvista terroristeista, joiden pelätään aiheuttavan ongelmia seuraavaksi kotikulmillaan.








