Saunalahti sissimarkkinoi nettiyhteisöään
Saunalahti on aloittanut vaivihkaa uuden maksuttoman sähköpostin ja verkkolevytilan tarjoavan palvelun, josta halutaan rakentaa avoimen koodin nettiyhteisö. Wippies tarjoaa alkuun 4 Gt sähköpostilaatikon ja 500 Mt tallennustilaa verkkoon. Tavoite on houkutella käyttäjät mukaan kehitystyöhön ja laajentaa yhteisö ulkomaille.
Saunalahden johtaja Panu Lehti kertoo, että palvelun nimi on Wippies, koska se on tarkoitus viedä Suomen lisäksi maailmalle. Seuraavaksi vuorossa voisivat olla naapurimaat Viro ja Ruotsi, mutta tarkkoja aikatauluja tai suunnitelmia laajentumiselle ei vielä julkisteta.
Lähdekoodit auki kehittäjille
Panu Lehti sanoo, että ilmaispalvelut toimivat houkuttimena. Toive on, että jatkossa houkuttimena toimivat yhteisöllisyys ja uudet palvelut, kuten web-kamerat, musiikin ja muun sisällön jakaminen wlan-verkon yli ja ip-televisio.
"Meille käyttäjät eivät ole pelkkiä asiakkaita, vaan toivomme heidän osallistuvan yhteisön luomiseen, kehittämiseen ja sisällön tuottamiseen", Lehti visioi.
Saunalahdelta kehittämiseen on osallistunut 15 hengen tiimi, mutta jatkossa työtaakan toivotaan keventyvän, jos avoimen koodin kehitysyhteisö saadaan rakennettua.
Wlan-verkon kautta koteihin
Kiinnostavasti sivuilla tarjotaan myös Wippies Wifiboxin nimellä langatonta adsl2+-reititintä ja wlan-tukiasemaa. Se luvataan lähettää ilmaiseksi, jos oma wlan-yhteys jaetaan maksutta vähintään 12 kuukaudeksi. Yhteys on jaettava, tai muuten tukiasema laskutetaan asiakkaalta. Tukiasemat tulevat sivujen mukaan saataville toukokuussa.
"Homebox on tie koteihin, jota kautta päästään tarjoamaan palveluita", Panu Lehti sanoo ja jatkaa: "Uskomme verkkokovalevyyn, jossa ovat dokumentit, musiikit, valokuvat ja videot."
Ilmaispalvelussa tilaa on 500 Mt, mutta enemmän tilaa saa rahalla. Lisäpalveluna voi saada esimerkiksi oman domainin.
Panu Lehti vakuuttaa, että Saunalahden emoyhtiö Elisa hyväksyy laajakaistaliittymän jakamisen Wippies-tukiasemalla vieraille. Lehden mukaan olennaista on se, että vieraat ovat Saunalahden ip-verkossa ja liikenne on tunneloitu salattuna.
Tukiasemia on Panu Lehden mukaan tilattu jo 1500--2000, joista 300--400 olisi jo lähtenyt matkaan. Käyttäjämäärä on Lehden mukaan jo viisinumeroinen luku, eli vähintään 10 000.
Palvelusta ei ole virallisesti tiedotettu, vaan Saunalahti sissimarkkinoi Wippies-yhteisöään foorumien ja blogien kautta. Viestintävirasto on myöntänyt domainin wippies.fi vasta maaliskuun alkupuoliskolla.
Panu Lehti sanoo, että tarkoitus on myös kokeilla miten verkkoyhteisöä saadaan markkinoitua netissä. Kokemuksia hyödynnetään, kun palvelua laajennetaan maailmalle.
"Elisa omistajana mahdollistaa panostamisen", Lehti vakuuttaa ja sanoo, että toimintaa on tarkoitus kehittää verkossa, eikä aikomuksena ole perustaa ulkomaille toimistoja.








