Sensuroitu huumejuttu leviää netissä

V-kaupunkilehti vedettiin jakelusta
Sensuroitu huumejuttu leviää netissä Nelisivuinen juttu leviää netissä kuvineen ja teksteineen pdf-muotoon skannattuna.

Sanomien kaupunkilehti V veti jakelusta eilisen lehden, koska sen huumemyönteistä artikkelia pidettiin sopimattomana. Itsesensuroitu juttu leviää nyt internetissä ircissä ja keskustelufoorumeilla.

Tällä viikolla ilmestynyt lehti vedettiin markkinoilta, koska sen tapaa käsitellä huumeita pidettiin sopimattomana. V on nimenomaan nuorille ja nuortenmielisille suunnattu kerran kuussa ilmaiseksi jaettava kaupunkilehti. Lehti ilmestyy pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereella ja Turussa 300 jakelupisteessä.

Nyt linkki nelisivuisen artikkelin pdf-versioon leviää ainakin ircissä ja useilla keskustelufoorumeilla.

V:n vastaava päätoimittaja päätoimittaja Janne Kaijärvi pitää valitettavana, että juttu levisi nettin. "Tietysti tämä on hyvin harmillista. Otimme jutun pois painetusta versiosta siksi, että se on sisällöltään sopimaton", Kaijärvi sanoo Tietokone-lehdelle ja jatkaa: "Valitettavasti olet oikeassa, että tänäpäivänä näin tuntuu kovin usein käyvän."

Alkuperäistä lehtiä ehti Kaijärven mukaan päästä jakelupisteisiin muutama tuhat kappaletta. "Niistä juttu on ilmeisesti päätynyt nettiin."

Nettiin vuotanutta vaikea saada pois

Kyyniset ovat epäilleet, että sensuroitu nuorten suosiman lehden juttu voisi toimia markkinointikeinona. Kaijärvi tyrmää ajatuksen.

"Voi ajatella niinkin, että artikkelista tulee yhtäkkiä kiinnostava. Kun lehden levikki on kuitenkin 100 000 ja lukijoita lähes 200 000, ei ole perusteltua jättää lehteä jakeluun siitä näkökulmasta, että sensurointi tekisi jutusta houkuttelevan", Kaijärvi sanoo. "Näen, että suurempi vahinko olisi tullut sitä kautta, jos lehti olisi jätetty jakeluun."

Vastaava päätoimittaja ei usko, että artikkelin poistamiseksi netistä lähdetään esimerkiksi oikeustoimiin. "En usko, että siinä olisi järkeä. Kun jokin lähtee elämään netissä omaa elämäänsä, ei sitä saa sieltä pois", Kaijärvi pohtii.

Sanomien kustantama V kuuluu Sanomawsoy-konserniin, kuten myös Tietokone-lehteä kustantava Sanoma Magazines Finland.

Tagit: Huume, Sensurointi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös