Siemens vaihtaa pääjohtajan pikavauhtia
Saksalainen elektroniikkajätti Siemens AG on nimittänyt uuden pääjohtajan. Ykköspaikalle nousee talon ulkoa tuleva itävaltalainen Peter Löscher, 49.
Löscher aloittaa tehtävässään 1. heinäkuuta, ja edeltäjä Klaus Kleinfeld jättää tehtävänsä jo kesäkuun loppuun mennessä. Siemens päätyi uudistamaan yhtiön hallitusta ja ylintä johtoa, kun lahjusskandaali on paisunut sadoista miljoonista USA:n viranomaisten arvioiden mukaan jo lähes miljardiin euroon. Epäilyjä on kohdistunut ylimpään johtoon asti, minkä vuoksi uuden pääjohtajan haluttiin tulevan ulkopuolelta.
Löscher on opiskellut taloustieteitä maisteritasolle (MBA) Hong Kongissa, Itävallassa ja USA:ssa Harwardin yliopistossa. Hän tulee Siemensiin yhdysvaltalaisesta Merck Global Human Health -nimisestä lääkeyhtiöstä.
Siemensin hallituksen puheenjohtaja Gerhard Cromme sanoo tiedotteessa, että uuden johdon toivotaan vievän yhtiön vaikeuksien yli ja kohti valoisampaa tulevaisuutta. Samalla nimitettiin ja vaihdettiin myös useita alemman tason johtajia.








