Sisäministeriö haluaa mallioppilaaksi
Sisäasiainministeriö haluaa olla edelläkävijä tietoturvallisissa verkkokäytännöissä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Sen henkilökunnasta 98 prosentilla on käytössään sähköinen asiointikortti, joka tuo ministeriön mukaan luotettavan sähköisen henkilöllisyyden eli virkavarmenteen.
Virkavarmenne mahdollistaa vahvan asiakirjojen salauksen, ja sillä voi allekirjoittaa sekä hyväksyä asiakirjoja että tunnistaa luotettavasti verkkoasioinnin toisen osapuolen.
"Jatkossa varmenteella voi myös kirjautua työasemalle, ja näin voimme vähentää lukuisten pin-koodien ongelmaa, mikä itsessään on jo tietoturvariski", kansliapäällikkö Ritva Viljanen sanoo ministeriön tiedotteessa.
Koko hallinnonala eli noin 18 000 henkilöä kirjautuu työasemalle ja verkkoon asiointikortin avulla vuoden 2008 alkuun mennessä. Väestörekisterikeskus on toimittanut kortit jo noin 25 000 virkamiehelle.
Tietoturva täytyy osata
Asiointikortti toimii poliisimiehillä ja rajavartijoilla myös virkamerkkinä.
"Sisäasiainministeriön kaikki virkamiehet ovat saaneet pakollisen tietoturvakoulutuksen. Lähtökohta on, että jos et osaa tietoturvan perustaitoja, et myöskään ministeriön verkkopalveluita käytä. Koulutus on tarkoitus uusia joka toinen vuosi", Viljanen sanoo.
Vuoden 2006 alusta lähtien kaikissa sisäasiainministeriön hallinnonalan virastoissa on ollut käytössä neljä kertaa vuodessa toistuva tietoturvallisuusraportointi.








