Skype empii S60-kännykkäohjelmaa
Skypeä on ladattu yli seitsemän miljoonaa kertaa Windows Mobile -laitteisiin. Yhtiö epäilee erillisen sovelluksen käytettävyyttä.
Skypeltä on toivottu ohjelmaa internet-puheluiden soittamiseen Symbian S60 -kännyköihin vuosia, mutta aiemmista vakuutteluista huolimatta sellaista ei ole julkistettu. Sen sijaan Skype on halunnut tehdä yhteistyötä operaattoreiden kanssa aivan eri mallilla. Taas oli siis kysyttävä, mistä on kyse.
Skypen liiketoimintojen kehitysjohtaja Tony Saigh sanoo, että Skype haluaa saada palvelunsa mahdollisimman moniin puhelimiin. Yhtiössä ei kuitenkaan uskota, että ladattava sovellus on paras tapa tuoda internet-puhelut kännykkään.
"Ihmiset eivät halua soittaa puheluita erillisen ohjelman kautta. Soittamisen pitää tapahtua, kuten minkä tahansa puhelun. Tähän tarvitaan syvää integrointia", toteaa Saigh.
Kyse on siis siitä, että Skypen on saatava kännykkävalmistajalta ja operaattorilta lupa päästä syvimpiin laitetason rajapintoihin, joihin kolmansilla osapuolilla ei yleensä ole oikeutta.
Skypen toinen perustajista ja silloinen pääjohtaja Niklas Zennström sanoi viime syyskuun lopussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että Skypen Symbian-versio on viivästynyt teknisten ongelmien vuoksi. Hän kuitenkin vakuutteli, että ohjelmaa edelleen kehitetään.
Skype on ollut saatavana Windows Mobile (Pocket pc) -älypuhelimiin jo alkuvuodesta 2005. Tony Saighin mukaan tätä versiota on ladattu seitsemän miljoonaa kappaletta. Se ei kuitenkaan riitä vielä, sillä ihmiset pitäisi saada myös käyttämään ohjelmaa. "Siinä on edelleen erillisen sovelluksen käyttökokemus", hän toteaa.
Skypellä on myös Nokia N73:ssa toimiva palvelu 3-operaattorin (Tre) kanssa, mutta se ei perustu Skypen p2p-pohjaiseen internet-arkkitehtuuriin, vaan perinteiseen matkapuhelinverkkoon.
Oma kännykkä, kun perinteiset eivät toimi
Kun Skypeä ei ole saatu riittävästi integroitua nykyisiin kännyköihin, kokeillaan tehdä oma. Eilen julkistettu yhteistyö tuo 3 Skypephonen saataville perjantaista alkaen useissa maissa.
3 Skypephone ei sekään ole kokonaan internet-puheluohjelma, vaan käyttää 3:n kännykkäverkkoa, josta puhelut ohjataan ip-verkkoon ja takaisin kännyköihin. Näin yritykset pystyvät tarjoamaan maksuttomia puheluita Skype-käyttäjien kesken samassa maassa ja ulkomaillekin. "Skype ei ole naimisissa yhden tekniikan kanssa", sanoo Saigh.
Näyttää siltä, että pc-maailman internet-pohjainen p2p-verkko ei ole vielä kätevin tapa tuoda Skypeä kännykkään.
Operaattori laskuttaa paketista kiinteän kuukausimaksun, ja Skype saa osan tuotoista. Rahaa Skype tarvitseekin. Yhtiön omistavan Ebay on julkisesti ilmaissut tyytymättömyytensä tulostahtiin ja kirjasi Skypen ostamisesta miljardin euron tappion.
Skype-kännykällä haetaan massoja mukaan
Saigh kertoo, että Skype käy neuvotteluita useiden operaattoreiden kanssa. Sillä on osin yksinoikeudellinen sopimus 3:n kanssa. Muita maita kuitenkin riittää, sillä Skype toimii noin 220 maassa, ja käyttäjiä on jo noin 250 miljoonaa. Palvelu tulee perjantaista alkaen, ja loppuvuoteen mennessä 3:n asiakkaille Australiaan, Britanniaan, Hong Kongiin, Irlantiin, Italiaan, Itävaltaan, Macaolle, Ruotsiin ja Tanskaan.
Saigh ei paljasta, missä maissa Skypephone voitaisiin lanseerata seuraavaksi, mutta Skype-käyttäjämäärältään isoimmat kiinnostavat, ja USA on tärkeä. Saigh sanoo, että operaattorit eivät pidä Skypeä vain uhkana, vaan moni näkee yhtiön kumppanina. "Ne ymmärtävät, että Skype on tosissaan tulossa kännyköihin."
Tony Saigh sanoo, että nyt Skypestä halutaan tehdä erityisen kiinnostava niillekin, jotka eivät koskaan soita ulkomaanpuheluita.
"Kun hankit Skype-kännykän ja kaverisi hankkii Skype-kännykän, voitte puhua toisillenne ilmaiseksi. Ja näin verkosto leviää. Tämä voi toimia hyvin esimerkiksi opiskelijoiden keskuudessa."
Käyttöehdoissa maksuttoman palvelun rajat ovat tällä hetkellä 4000 puheluminuuttia ja 10 000 tekstiviestiä kuukaudessa. Näiden luulisi kiinnostavan suomalaisiakin opiskelijoita. Mitään tietoa Skypephonen saamisesta Suomeen ei kuitenkaan vielä ole,








