Skypen vika venyi ennätyspitkäksi
Skypen harvinaisen paha sisäänkirjautumisen sekä puheluiden ja viestien perillemenon estänyt vika kesti yhtiön mukaan pitkälle lauantaille. Kyseessä oli Skypen historian selvästi vakavin ongelmatilanne, joka muistuttaa internet-puheluiden haavoittuvuudesta. Etenkin Skypeen luottaneet yrittäjät ovat pelästyneet katkoksen takia.
Katkoksen pituus ja vaikutukset vaihtelivat, mutta yhteensä ongelman arvioitiin kestäneen yli 36 tuntia, eli puolitoista vuorokautta. Tänä aikana palvelu oli osittain tai kokonaan poissa käytössä pahimmillaan yli 220 miljoonalta ihmiseltä.
Suomen aikaan lauantaina kahdelta iltapäivällä, lähes kaksi vuorokautta ongelmien ilmaantumisen jälkeen, Skypen tilasta kertovassa Heartbeat-blogissa raportoitiin kaiken viimein toimivan normaalisti.
Yritysten palvelut myös nurin
Perinteisissä lanka- ja kännykkäverkoissa ei ole usein, monissa maissa ehkä koskaan, törmätty näin pitkiin katkoihin puhelupalveluissa. Skypen edustajat ovatkin alusta lähtien korostaneet, ettei palveluun tule luottaa ainoana puhelimena, eikä yhtiö ota samanlaista vastuuta palveluidensa saatavuudesta kuin operaattorit. Skype on korostanut olevansa ohjelmistoyhtiö.
Nettipuheluita tarjoava Skype on kehunut, että peräti kolmannes asiakkaista käyttää palvelua bisneksen tekoon. Nyt ongelmatilanteessa yritykset olivat samassa jamassa kuluttajien kanssa, kun asiakkaiden puhelut eivät tulleet perille eikä soittaminen onnistunut. Skype on tarjonnut maksusta asiakkailleen numeron puheluiden vastaanottamista (Skypein) ja soittamista (Skypeout) varten.








