Softafirmat entistä kilpailukykyisempiä
Suomalaiset ohjelmistoyritykset pyrkivät nykyään ulkomaille entistä tarmokkaammin, kertoo juuri julkistettu ohjelmistoyrityskartoitus. Alan kasvun odotetaan jatkuvan edelleen, mutta sen vauhdin pelätään hidastuvan nykyisestä. Lääke tähän vaivaan on kuitenkin tiedossa.
"Suomeen tarvitaan lisää kasvuhakuisia ohjelmistoyrityksiä ja kansainvälisille markkinoille meneminen on kasvun edellytys. Julkisten yrityspalveluiden tulisi avittaa yritysten kansainvälistymistä nykyistä enemmän. Yksityistä pääomasijoittamista on kannustettava verohelpotuksin. Yrityksen kasvulla ja yksityisen pääomasijoittajan mukanaololla on vahva keskinäinen korrelaatio", Teknologiateollisuuden viestintäjohtaja Tarja Virmala korostaa.
Teknillisen korkeakoulun professorin Jyrki Kontion mielestä ala on nyt ehkä kilpailukykyisempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta kasvuluvut eivät silti ole riittäviä. Hän kaipaa tukea todellisille kasvuyrityksille sekä toimia koulutetun työvoiman saannin takaamiseksi.
Tuhat softayritystä
Omaa ohjelmistotuoteliiketoimintaa harjoittavia yrityksiä oli Suomessa vuoden 2006 lopussa noin 1000. Näistä kyselytutkimukseen vastasi 287. Ne muodostavat arviolta yli 77 prosenttia koko toimialan liikevaihdosta ja yli 84 prosenttia kansainvälisestä liiketoiminnasta.
Selvityksen mukaan ala työllisti 13 000 ammattilaista, reilut viisi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Liikevaihto kasvoi 13 prosenttia ja kannattavuus 5,6 prosenttia. Liikevaihdon kasvu oli Suomessa koko maailman keskiarvoa nopeampaa.
Ohjelmistoyrityskartoitus tehtiin nyt kymmenennen kerran. Tutkimuksen teki Teknillisen korkeakoulun ohjelmistoliiketoiminnan laboratorio yhteistyössä Turun Yliopiston kanssa. Yhteistyökumppaneita olivat Teknologiateollisuus ry, Tekes, ICT Turku, Culminatum Ltd Oy / Jokapaikan tietotekniikka -osaamiskeskus, Ohjelmistoyrittäjät ry, KTM, ETLA ja Tilastokeskus.








