Sonera ei maksa korvauksia kuluttajille
Teliasonera Finland on tutkinut viikonlopun sähköpostikatkoksen sekä harkinnut kuluttajille ia yrityksille maksettavia korvauksia. Vian aiheuttaja selvisi. Korvauksia maksetaan yrityksille, mutta ei kuluttaja-asiakkaille.
Viestintäjohtaja Ahti Martikainen Teliasonerasta sanoo Tietokone-lehdelle, että vian aiheutti verkkokortin rikkoutuminen palvelimella, josta taas seurasi muiden koneiden ylikuormittuminen. Ruuhkautuminen aiheutti ketjureaktion, jonka vuoksi palvelimia jouduttiin ajamaan alas.
Katkos näkyi asiakkaille perjantain puolestapäivästä alkaen ja kesti aina lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön asti. Soneran mukaan osalla asiakkaista sähköposti toimi tänä aikana ongelmitta.
Tarkkaa aktiivisten sähköpostikäyttäjien määrää ei tiedetä, koska jokaiseen kuluttajaliittymään kuuluu lisäpalveluna 1--5 sähköpostilaatikkoa.
300 000 kuluttaja- ja yritysliittymää
Viestintämarkkinalain mukaiset hyvitykset tulisivat kyseeseen tilanteessa, jossa teleliittymä on katkennut tai viivästynyt olennaiseksi ajaksi. 1.3.2007 voimaan tullaan lakimutoksen mukaan korvausta maksettaisiin 15 euroa alkavaa viikkoa kohti.
Ahti Martikainen kertoo, että Sonera korvaa automaattisesti sähköpostipalvelun huhtikuun kuukausimaksun niille noin 40 000 pienyritykselle, joilla on Soneran laajakaistaliittymä ja jotka ovat maksaneet sähköpostipalvelusta erikseen.
Noin 260 000 kotitaloutta on aktivoinut kuluttajaliittymän sähköpostipalvelun. Sonera katsoo, että sähköposti on näille asiakkaille ilmainen oheispalvelu, eikä katkosta tarvitse siten korvata. Martikainen sanoo, että Soneran tulkinnan mukaan maksullinen telepalvelu on juuri laajakaistaliittymä.
"Laajakaistaliittymä on toiminut kokoajan. Siksi katkosta ei tulla hyvittämään kuluttaja-asiakkaille", Martikainen sanoo.








