Sonera evakuoi postipalvelimensa
Teliasoneran toimitusjohtaja Anders Igel lupaa pelastaa suomalaisasiakkaidensa viestintäsalaisuuden.
Teliasonera siirtää suomalaisten asiakkaidensa sähköpostipalvelimet Ruotsin mahdollisen televalvonnan ulottumattomiin. Ruotsissa on taas vireillä lakiesitys, joka sallisi puolustusvoimien radiolaitoksen seurata kaikkea maan rajojen yli kulkevaa sähköistä viestintää. Suomalaisten asiakkaidensa sähköpostisalaisuuden turvaamiseksi Sonera siirtää postipalvelimet Suomeen.
Myös suomalaisten Sonera-asiakkaiden kotimaiset sähköpostit kulkevat nyt yhtiön Ruotsissa olevien palvelimien kautta. Näin myös maan sisällä lähetetyt viestit tekevät mutkan naapurivaltion kautta ja joutuisivat seurannan piiriin.
"Olemme kuunnelleet Suomen viranomaisten ja suomalaisten asiakkaidemme huolia ja päättäneet ryhtyä toimiin täyttääksemme heidän koskemattomuutta ja yksityisyyttä koskevat tarpeensa", Teliasoneran toimitusjohtaja Anders Igel sanoo.
Sonerasta luvattiin jo maaliskuussa Tietokone-lehden haastattelussa, että palvelimet tuodaan Suomeen, mikäli laki toteutuu.
Lakiehdotuksen käsittely keskeytyi tuolloin, mutta asia on tullut uudelleen ajankohtaiseksi. Sonera ei aio kuitenkaan odottaa viimeiseen nuijankopautukseen asti.
Ei jäniksen selässä
Operaatio ei ole hetkessä toteutettavissa, etenkin kun Sonera päivittää samalla sähköpostipalvelujen tuotantoa. Yhtiössä uskotaan, että prosessi saadaan viedyksi loppuun ensi maaliskuun loppuun mennessä.
Tämäkin riittää hyvin, sillä Ruotsissa vireillä oleva televalvonta toteutuu aikaisintaan vuoden 2008 kesällä. Valtiopäivä äänestää lakiesityksestä kesäkuussa. Jos laki hyväksytään, operaattoreilla on vuosi aikaa sovittaa toimintonsa uusiin säädöksiin.
Sonera tuottaa jo nyt Suomessa kiinteän verkon ja matkaviestinverkon puhepalvelut, teksti- ja multimediaviestipalvelut sekä langattomat datapalvelut, joten niihin ei sinikeltainen isoveli ulotu.








