Sonera harkitsee katkoshyvityksiä

Noin 200 000 asiakkaan sähköpostit
Sonera harkitsee katkoshyvityksiä

Soneran palvelinten vika aiheutti yhtiön karkean arvion mukaan noin 200 000 asiakkaan sähköpostikatkoksen viikonloppuna. Operaattori selvittää nyt, onko asiakkaille tarpeen maksaa hyvityksiä ja mistä katkos johtui.

Soneran sähköpostikatkoksesta kertoi Helsingin Sanomat viikonloppuna. Katkos alkoi perjantaina noin puolen päivän aikaan ja kesti lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön noin klo 01:30:een asti.

Soneran mukaan vika ei kuitenkaan vaikuttanut kaikkiin sähköpostiasiakkaisiin. Operaattorin oma arvio on, että kaikista postilaatikoista noin 40 prosenttia olisi siten aktiivisia, että vika kosketti käyttäjiä. Tästä on laskettu noin 200 000 postilaatikon arvio.

Sonera tarjoaa sähköpostilaatikon internet-liittymiensä ohessa, mutta kaikki asiakkaat eivät niitä käytä. Operaattorin mukaan suuri osa yritysasiakkaista käyttää omia palvelimiaan, joten vika ei koskenut heitä.

Sonerasta korostetaan, että yksikään lähtevä tai saapuva viesti ei olisi kadonnut, vaan vika on aiheuttanut vain viiveitä perillemenossa. Viestien purkaminen aloitettiin lauantai-illasta lähtien, ja se toi jatkui aamuyölle asti.

Viestintämarkkinalain uudistuksessa hyvitykset

Teliasoneran viestintäjohtaja Ahti Martikainen kertoo Tietokone-lehdelle, että Ruotsissa sijaitsevista 10 sähköpostipalvelimesta vika kosketti neljää. Sonerassa ei vielä tiedetä, missä vika oli. Asia selvitetään torstaihin mennessä.

1. maaliskuuta voimaan tulleen viestintämarkkinalain uudistuksen mukaan operaattorin on hyvitettävä 15 euroa alkavalta viikolta, jos telepalvelut eivät toimi tai olennaisesti viivästyvät.

Ahti Martikainen sanoo, että nyt harkitaan onko tällainen olennainen katkos tapahtunut. Laajakaista on kokonaispalvelu, jossa on yhteyden lisäksi sähköposti ja muita palveluita. "Meidän on harkittava tätä, koska kyseessä on vähän ennakkotapaus", Martikainen luonnehtii.

Martikainen sanoo, että asiakkaat ovat olleet yhteydessä ilmoittaakseen katkoksesta. Hänen tiedossaan ei ollut tiistaiaamuna, että hyvityksiä olisi vaadittu.

Sonera harkitsee katkoshyvityksiä
Tagit: Hyvitys, Katkos, Sonera
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös