Sonera kännykkäykkönen, Elisa johtaa laajakaistassa
Suomalaiset lähettivät viime vuonna noin 3 miljardia tekstiviestiä.
Suomen suurimmilla operaattorileireillä on kullakin sarja, jossa ne voivat kehua olevansa piikkipaikalla. Elisalla on eniten laajakaistaliittymiä ja Soneralla kännykkäliittymiä. Finnet-leirin harmiksi sen hallitsema kiinteän verkon liittymät on ainoa lohko, joka on kokonaisuutena kutistumassa.
Tiedot käyvät ilmi Viestintäviraston julkistamasta viime vuoden markkinakatsauksesta.
Selkein etumatka on Soneralla kännykkäliittymissä. Sillä on 43 prosenttia markkinoista, Elisalla 38 ja DNA:lla 17 prosenttia. Elisan pottiin on laskettu myös Saunalahden liittymät. Laajakaistaliittymissä johtavan Elisan osuus on 34 prosenttia, Soneran 29 ja Finnet-ryhmän 25 prosenttia.
Lankaliittymiä enää alle kaksi miljoonaa
Kännykkäliittymiä oli vuoden lopussa 5 670 000, jossa on kasvua edellisvuodesta 400 000. Laajakaistaliittymien määrä oli 1 420 000, vuotta aiemmin noin 250 000 vähemmän. Kiinteiden puhelinliittymien määrä laski 200 000:lla ja oli 1 920 000.
Noin neljännes laajakaistaliittymistä oli siirtonopeudeltaan vähintään 2-megaisia.
Puhelinliikenne on siirtynyt entistä selvemmin kännyköillä hoidettavaksi. Matkapuheluiden määrä kasvoi vuoden aikana 6 prosenttia ja niihin käytetty aika peräti 23 prosenttia. Tekstiviestien määräkin kasvoi noin 22 prosenttia. Suomalaiset lähettivät viime vuonna noin 3 miljardia tekstiviestiä.
Kiinteästä verkosta soitettujen puhelujen määrä ja niiden kesto laskivat vuoden aikana vielä enemmän kuin liittymien määrä, lähes kolmanneksella.








