Sonera kiistää menettävänsä gsm-asiakkaita
Esa Rautalinko sanoi, että Minun Sonera -paketti on saanut hyvän vastaanoton ja nostanut Soneran markkinaosuuden kasvu-uralle.
Teliasonera Finland arvioi saaneensa käännettyä kännykkäliittymiensä markkinaosuuden taas nousuun. Soneran osuus kännykkäliittymistä Suomessa laski viestintäviraston markkinakatsauksen mukaan vuodessa 46:sta 40:een prosenttiin. Sonera taas epäilee viraston tuoreimpia lukuja virheellisiksi ja arvioi kasvattaneensa markkinaosuuttaan jo kesäkuun alusta lähtien.
Teliasonera Finlandin johtaja Esa Rautalinko sanoi tiedotustilaisuudessa eilen, että Minun Sonera -liittymäuudistus on saanut kuluttajilta innostuneen vastaanoton. Hän kuvasi, että tuhannet asiakkaat soittavat päivittäin ja tilaavat uusia ominaisuuksia tai muita muutoksia liittymäänsä.
Kuluttajien keskimääräinen kuukausilaskutus on Soneralla nyt noin 25 euroa, mutta eilen ei vielä osattu sanoa, miten paljon tämä on nousemassa. Rautalinko arvioi, että tietoja voidaan saada loppuvuodesta. Soneran idea Minun Sonera -paketissa on, että operaattorilla on vain yksi liittymä, johon voi sitten valita itseään kiinnostavat palvelut.
Rautalinko totesi, että vastoin kuin on julkisuudessa väitetty, Soneran markkinaosuus ei olisi pudonnut enää toisella neljänneksellä eli huhti–kesäkuussa tänä vuonna.
"Kesäkuun alusta alkaen meidän asiakasvirtamme on ollut positiivinen. Puheet siitä, että Sonera menettää asiakkaitaan, eivät pidä paikkansa", sanoi Rautalinko.
Tällä neljänneksellä DNA kasvatti osuuttaan 19:stä 20:een prosenttiin, ja Elisa 37:stä 39:een prosenttiin. Soneran osuus tilaston mukaan laski 42:sta 40:een prosenttiin kesäkuun loppuun mennessä. Kokonaismäärä oli 5 780 000 liittymää.
Rautalinko arvioi, että kyse näyttäisi olevan siitä, että DNA:n verkon palveluoperaattoreiden liittymät ovat tilastossa kahteen kertaan, sekä DNA:n kohdalla että "muiden" operaattoreiden kohdalla.
Viestintävirasto tarkistuttaa liittymämäärät
Viestintämarkkina-asiantuntija Petri Makkonen viestintävirastosta kertoo, että markkinakatsauksen liittymämäärät ja markkinaosuudet perustuvat operaattoreiden toimittamiin lukuihin.
"On tietysti olemassa mahdollisuus, että joku operaattori on raportoinut meille tietonsa virheellisesti. Tämän vuoden toisen neljänneksen liittymätietojen osalta ei kuitenkaan ollut mitään erityistä syytä epäillä virhettä, emmekä voi lähtökohtaisesti käsitellä meille toimitettua tietoa virheellisenä", toteaa Makkonen sähköpostitse.
Viestintävirasto tekee nyt operaattoreille tarkistuspyynnön ja lupaa korjata markkinakatsausta, jos tarkistuksessa ilmenee lukujen olleen vääriä.
Seuraava viestintäviraston markkinakatsaus kertoo kolmannen neljänneksen eli heinä–syyskuun markkinaosuudet. Silloin nähtäneen, onko Sonera saanut lopulta katkaistua vuoden jatkuneen markkinaosuuden pudotuksen.








