Soneran halpaliittymät siirtyvät 3g-aikaan

Tele Finland paranee
Soneran halpaliittymät siirtyvät 3g-aikaan

Teliasonera kertoo, että yhtiön Tele Finland -halpaliittymät tuodaan vihdoin 3g-aikaan. Tähän saakka liittymät ovat toimineet vain gsm-verkossa ilman 3g-palveluja, samalla kun esimerkiksi Elisan halpaliittymissä 3g on toiminut koko ajan.

Soneran mukaan Tele Finlandin asiakkaat voivat käyttää 3g-verkkoa kesäkuun alusta lähtien. Eli uudet palvelut aukeavat tänään. Teliasoneran 3g-verkko kattaa tänä vuonna yhtiön mukaan yli 80 paikkakuntaa ja yli 50 prosenttia Suomen väestöstä.

Sonera: 3g-palvelut kiinnostavat, kytkykauppa ei

3g-puhelimet ja uudet viestintäpalvelut kiinnostavat Soneran mukaan yhä laajempaa asiakaskuntaa. Soneran tuoreen trenditutkimuksen vastaajista 60 prosenttia haluaisi käyttää matkapuhelinta navigointiin ja 40 prosenttia sähköpostin lukemiseen ja lähettämiseen. Neljäsosa alle 35-vuotiaista aikoo aloittaa television katselun matkapuhelimella.

Soneran mielestä merkittävä osa matkaviestintäpalveluiden asiakkaista ei toisaalta ole halunnut yhteen kytkettyä puhelinta ja liittymää. Näin ollen yhtiö on päättänyt, että Tele Finlandin liittymävalikoima säilyy 3g-palvelun alkaessa ennallaan, eikä liittymiä tarjota kytkykaupalla.

Tagit: 3G, Sonera
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös