Soneran kännykkäpuhelut kallistuvat tuntuvasti
Teliasonera Finland tiedotti asiakkailleen vaivihkaa ennen joulua kännykkäpuheluiden hinnoittelun muuttumisesta helmikuun alusta 2007 alkaen. Sonera vaihtaa sekuntipohjaisesta hinnoittelusta minuuttipohjaiseen ja perustelee muutosta "selkeydellä". Osa puheluista kallistuu merkittävästi.
Minuuttipohjaiseen hinnoitteluun siirtyminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 70 sekunnin puhelusta veloitetaan kahden minuutin hinta, kun siitä on tähän asti veloitettu yhden minuutin ja 10 sekunnin hinta. Edelleen esimerkiksi 121 sekunnin puhelusta veloitetaan jatkossa kolmen minuutin hinta.
Soneran mukaan kännykkäpuhelut kestävät keskimäärin hieman yli kolme minuuttia. Tällaisen puhelun hinta kallistuu korotuksen jälkeen reilut 20 prosenttia. Korotus jää sitä pienemmäksi kokonaishinnassa, mitä pidempi puhelu on.
Helsingin Sanomien taloustoimitus laski torstaina, että yli minuutin kestäviin puheluihin tulee korotusta keskimäärin puolen minuutin hinta. Esimerkiksi suositussa Netto-liittymässä korotus olisi 3,95 senttiä.
Uudistuksen myötä viime keväänä hinnoitteluun lisätty 7,9 sentin vähimmäisliikennemaksu poistuu, mutta 4,9 sentin suuruinen puhelun aloitusmaksu säilyy ennallaan.
Soneran tuotekehitysjohtaja Pasi Mehtonen sanoo, että laskutapa on hyvin karkea. "Se on yksi laskelma tietyillä oletuksilla, ja voi vain arvailla miten monia asiakkaita se koskisi", Mehtonen kommentoi.
Sonera: vaikutus promilleluokkaa
Lehden laskelmien mukaan korotus kasvattaa Soneran matkapuhelinasiakkaan laskua keskimäärin vajaalla parilla eurolla kuukaudessa helmikuun alusta lähtien. Suomalaisten kuluttajien kännykkälaskut ovat keskimäärin noin 20--35 euroa kuukaudessa, joten korotus olisi 5–10 prosentin suuruusluokkaa.
Soneran mukaan hinnoittelumuutoksen vaikutus yhtiön liikevaihtoon on promilleluokkaa. Helsingin Sanomien laskelman perusteella se on paljon suurempi, ja toisi yhtiölle jo lisää liikevoittoa noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Kokonaisvoitto viime vuonna oli noin 110 miljoonaa euroa. Sonera ei halunnut kommentoida HS:n liikevoittoarvioita Tietokone-lehdelle.
Muutos koskee Soneran kuluttaja-asiakkaiden kännykkäliittymiä, ei yritysliittymiä. 3g-kytkyliittymissä (Parempi päivä) muutos tulee voimaan nykyisen sopimuskauden jälkeen. Samoin Kestoetu-liittymissä muutos tulee voimaan sopimuskauden vaihduttua.
Uudet hinnat ja muutosta koskeva tiedote ovat Soneran hinnastosivuilla.
Hintalaskelma perustuu siihen, että Soneran asiakkaat puhuvat keskimäärin noin 180 minuuttia ja 60 puhelua kuukaudessa, mistä tulee keskipituudeksi noin kolme minuuttia.








