Soneran laajakaistapaketit uusiksi

Asiakkaat jaetaan jyviin ja akanoihin
Soneran laajakaistapaketit uusiksi

Soneran mullistukset eivät jääneet nykyisten gsm-liittymien lopettamiseen ja uusien rakentamiseen. Myös laajakaistaliittymät päätyivät uudistusmyllyyn. Yhtiö suosii hinnoittelussaan ydinkeskustoissa asuvia asiakkaitaan sekä nopeita yhteyksiä. Vanhat liittymät toimivat vanhoin ehdoin, uusi hinnoittelumalli koskee uusia liittymiä. Vanhojen liittymien käyttäjille tarjotaan mahdollisuutta liittymänsä päivittämiseen.

Tiedotteensa mukaan Sonera selkiyttää laajakaistaliittymien hinnoittelua ja alentaa nopeimpien liittymien hintoja. Sonera
Laajakaistana tarjottavat nopeudet ovat nyt 1 Mbit/s, 2 Mbit/s, 8 Mbit/s ja 24 Mbit/s. Suurissa kaupungeissa tarjottavien valokuitupohjaisten liittymien enimmäisnopeus on jopa 100 Mbit/s.

Hinnat ovat haja-asutusalueilla korkeammat kuin taajamissa, mutta kaupunkien välilläkin hinnoissa on eroa. Hintataulukkoa ei Soneran sivulla tarjota nähtäväksi, liittymän hintaa pääsee katsomaan syöttämällä saatavuuskyselyyn oman osoitteensa.

Esimerkiksi Helsingin ja Porvoon keskustassa olevien osoitteiden hintoja vertaillessa selviää, että 24-megaista liittymää hankittaessa helsinkiläisyydestä on hyötyä vain euron verran kuukaudessa, 2-megaisessa liittymässä hintaeroa on peräti 9 euroa. Porvoolaiselle 24-megaisen ja 8-megaisen välinen hintaero on vain 2 euroa kuukaudessa.

Suuri on somaa

Sonera kertoo keskittyvänsä myymään erityisesti nopeimpia liittymiään, joten niitä suositaan hinnoittelussakin. "Nopeaa laajakaistaa tarvitaan, koska laajakaistasta on tulossa hyvää vauhtia digitaalisen kodin viestinnän keskus. Tulevaisuudessa
televisiota katsellaan nimenomaan laajakaistan kautta. Seuraava askel on laajakaistaan siirtyvä kodin puheliikenne", laajakaistapalveluiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa vastaava johtaja Janne Yli-Äyhö sanoo.

Yhtiön näkemyksen mukaan sisään tulevan kaistan nopeus on tärkeintä, paluukaista on 24-megaisessa liittymässäkin vain sama 1 Mbit/s kuin 8-megaisessakin.

Samassa uudistusrumbassa kasvatettiin myös sähköpostilaatikoita. Maksullinen tietoturvapalvelukin muuttuu. Sen suojiin saa kolme konetta, ja virustorjunnan kylkeen on muurattu palomuuri.

Tagit: Sonera
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös