Soneran lankaliittymät kallistuvat selvästi
Soneran lankapuhelinliittymien kuukausimaksut nousevat syrjäseuduilla roimasti. Lankaliittymien tilaajamäärät ovat pienentyneet vuosia, joten nyt tilaajakohtaisten liittymäkustannusten arvioidaan kallistuvan. Asiakkaita neuvotaan siirtymään langattomiin data- ja puheyhteyksiin.
Harvaan asuttujen alueiden kuukausimaksut ovat tällä hetkellä 11,77–15,47 euroa ja nousevat syyskuun alussa alkaen 16,20–21,50 euroon. Kuukausimaksu nousee Soneran mukaan keskimäärin 3,95 euroa, ja muutoksen arvioidaan vaikuttavan 100 000 asiakkaaseen
Nämä harvaan asutut alueet ovat maantieteellisesti laajoja, mutta niillä asuu operaattorin mukaan vain viisi prosenttia väestöstä. Soneran mukaan muutos ei vaikuta useimpiin lankaliittymäasiakkaisiin.
Puheluminuutit lankaverkoissa vähenevät
Suomalaisilla oli viestintäviraston mukaan maaliskuun lopussa vielä noin 1,9 miljoonaa lankapuhelinliittymää. Samaan aikaan kännykkäliittymiä oli Suomessa jo lähes 5,6 miljoonaa. Lasku on ollut tasaisen loivaa, sillä kesäkuussa 2005 niitä oli vielä reilut 2,2 miljoonaa. Samassa ajassa soitetut puheluminuutit vähenivät 406 miljoonasta 293 miljoonaan, eli puheluissa lasku on vielä nopeampi.
Sonera kehuu kännykkäverkkonsa väestöpeitoksi Suomessa jo 100 prosenttia, eli liittymän pitäisi olla kaikkien ulottuvilla. Maantieteellisekseksi peitoksi arvioidaan 97 prosenttia. Sonera ehdottaakin asiakkaitaan vaihtaman kotiliittymät syrjäseuduilla gsm-puhelimiksi tai pöytäpuhelimia muistuttaviksi gsm-päätelaitteiksi.
Aiemmin myös isoin kilpailija Elisa on nostanut tavallisten lankaliittymien kuukausimaksuja käytön vähentyessä. Sonera korotti tuntuvasti lankapuhelumaksuja viimeksi keväällä 2006.








