SSH:lle suurtilaus ja potkua USA:n laeista

Suuri yhdysvaltalainen vähittäiskauppaketju
SSH:lle suurtilaus ja potkua USA:n laeista

Suomalainen verkkoliikenteen tietoturvayhtiö SSH on tehnyt merkittävän sopimuksen suuren yhdysvaltalaisen vähittäiskauppaketjun kanssa. Yhdysvaltain uudet tiukat lait antavat SSH:lle vauhtisysäyksen.

SSH kertoo, että maailman suurimpiin kuuluva yhdysvaltalainen vähittäiskauppaketju on valinnut SSH Tectia -ratkaisun sisäverkkonsa tietoliikenteen suojaamiseen. Hanketta koskeva monivuotinen runkosopimus on allekirjoitettu joulukuun lopussa. SSH ei kerro yhtiön nimeä.

Ensimmäisen vaiheen tilaus saatiin ja toimitettiin joulukuun lopussa. Uusi sopimus mahdollistaa huomattavan laajennustoimituksen vuoden 2007 aikana sekä sisältää myös tavanomaiset ohjelmistojen jatkuvaa ylläpitoa ja teknistä tukea koskevat palvelut.

Sarbanes Oxley ja PCI tuovat asiakkaita

"Me autamme asiakkaitamme toteuttamaan tehokkaasti uusien määräysten mukaisia sisäisen tietoturvan parannuksia. Esimerkiksi Sarbanes Oxley -laki aiheuttaa asiakkaillemme tietoturvaan liittyviä uusia velvoitteita, samoin myös johtavien luottokorttiyhtiöiden PCI -standardi. Tämä ja useat muut viimeaikaiset sopimukset ovat selvästi laajentaneet SSH Tectian tulevaisuuden kasvupohjaa ja tehneet loppuvuodestamme hyvin menestyksellisen", kehuu SSH:n toimitusjohtaja Arto Vainio.

Hänen mukaansa SSH on saanut useita merkittäviä tilauksia vuoden 2006 viimeisen neljänneksen aikana. SSH:n johto arvioi yhtiön kannattavuuden parantuneen merkittävästi edelliseen vuoteen nähden.

Tagit: SSH
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös